3. Blogi
Kolmas Kosmologia Osa 3
Massan selitys
MASSAN JA GRAVITAATION MODERNI SELITYS
Lainaus Steven Weinbergin kirjasta ”Kolme ensimmäistä minuuttia” s 173:
"Yritys ymmärtää maailmankaikkeutta on yksi niistä harvoista asioista jotka nostavat ihmiselämän hiukan farssin yläpuolelle ja antavat sille vähän tragedian arvokkuutta.”
Kun lähdetään ajatuksesta, että ei yksin avaruudella, vaan myös itse aineella on, alkeellisimmalla muodostumistasollaan, epäeuklidinen perusolemus, niin tältä pohjalta on mahdollista päätyä täysin uuden tyyppiseen ”perusteajatteluun”.
Vaikutelma, että avaruus on yleisesti ottaen euklidinen, voi hyvinkin perustua juuri tähän seikkaan. Jos itse perusmateria on sisäiseltä hienorakenteeltaan perimmältään "epäeuklidista", se voi tämän rakenteensa kautta saada juuri sen ominaisuuden, joka ilmenee yleisenä vetovoimana.
Olen johtunut tähän ideaan jo jossain 1990-luvun puolivälissä pyrkiessäni saamaan entistä havainnollisempaa otetta materian ”kaksoisluonteeseen”, massan ja säteilyn kaksisuuntaiseen vuorovaikutukseen ja niiden keskinäiseen dialektiikkaan. Tutkiskeltuani asiaa varsin perusteellisesti olin lopulta pakotettu johtopäätökseen, että: aineen ja energian (säteilyn) dialektinen olemus ja vastavuoroiset toinen toisekseen muuntumiset eivät voi koskaan tulla selitetyiksi vanhan ajatustavan pistemäisillä hiukkaskäsitteillä.
Tällöin päädyin laajojen etsiskelyjen jälkeen tutkiskelemaan niin kutsuttua. tractrix-käyrää, joka toimii, Beltramin aikanaan 1860-luvulla esittämässä, epäeuklidisen geometrian tietyssä muodossa, jota kutsutaan ”pseudopalloksi”. Matemaattinen kirjallisuus tuntee traktrixkäyrän myös niin sanottuna vetokäyränä eli ”hinaajana”.
Määritelmän mukaan, kun tractrix käyrä pyörähtää asymptoottinsa ympäri (ja vielä kahdentuu 180° itsensä suhteen), niin siitä syntyy Beltramin tarkoittama pseudopallo, joka näin täyttää kaikki yleiseltä geometrialta vaadittavat ominaisuudet, paitsi niin sanotun paralleeliaksiooman, jotka on katsottu täydellisen ja ristiriidattoman geometrian valideiksi yleisiksi vaatimuksiksi.
Määritelmän mukaan, kun tractrix käyrä pyörähtää asymptoottinsa ympäri (ja vielä kahdentuu 180° itsensä suhteen), niin siitä syntyy Beltramin tarkoittama pseudopallo, joka näin täyttää kaikki yleiseltä geometrialta vaadittavat ominaisuudet, paitsi niin sanotun paralleeliaksiooman, jotka on katsottu täydellisen ja ristiriidattoman geometrian valideiksi yleisiksi vaatimuksiksi.
Kuva1.
Apukuva verkosta
Kun avaruuden mahdollisia tai oletettuja sisäisiä "muotoja" esitellään, niin useimmiten pseudopallo sivuutetaan ilman mainintaa.
Tämä näin syntynyt ”olio”, pseudopallo (tai sen itsenäinen puolikas), on geometrinen tai topologinen muoto, jonka ominaisuudet antavat erinomaiset edellytykset uudenlaisiin perustemäärityksiin. Erinomaiset selvitykset löytyvät Oiva Ketosen kirjasta ”Suuri maailmanjärjestys”, luvuista: ”Epäeuklidisen geometrian synty – avaruusprobleeman ensimmäinen vaihe” etc., sivuilla 367 - 462.
Kuva 2.
Jo aiemmissa blogeissani (1. ja 2.) olen esittänyt tämän ”uuden” mallinnusidean toteutuksen niin kutsutun pseudopallo-säie-alkeisolioiden ja vetyatomien eli protonin, neutronin ja ”kaksilajisen” (+ ja -) elektronin, sekä fotonin rakentumismalleiksi.
Kun tutustuu huolella 2. blogin "säie protonin" etc. mallinnuksen perusideoihin, voi paremmin ymmärtää esimerkiksi sen kvanttiteoriaa vaivanneen paradoksin, jota on kutsuttu ”aaltofunktion romahdukseksi”.
Kun tutustuu huolella 2. blogin "säie protonin" etc. mallinnuksen perusideoihin, voi paremmin ymmärtää esimerkiksi sen kvanttiteoriaa vaivanneen paradoksin, jota on kutsuttu ”aaltofunktion romahdukseksi”.
Siis, kun e-säieolio (esimerkiksi elektroni) ”romahtaa”, se muuttuu pistemäiseksi, koska sen ”säieolemus” on dynaaminen, eikä sitä voida dynaamisena ”itsenään” pysäyttää tai vangita. Kokeissa esiintynyt pistemäisyyden vaikutelma tai ”kuva” syntyy juuri niin kuin ”epätarkkuusperiaate” esittääkin: kun "säieolio" pysäytetään, se esiintyy vain siten kuin sen säie olisi katkaistu ja kuvattu ”säikeen poikkileikkaus”, joka tietenkin on juuri ”piste”.(Vastaavaa "pysäytystä" tehdään myös aina, kun otetaan niin kutsuttu pysäytyskuva suurnopeuskameralla. Tätä voi verrata vaikka siihen, kun otetaan kuva pyörivän polkupyörän pinnoista, jotka ilmestyvät näkyviin, jos kameran suljinaika on sopivan nopea).
Kuvan selitys: Kun edellä esitettyä "pysäytyskuvaa" ei ole "sellaisenaan" saatavissa, on näin ollen vain tyytyminen niihin jo suuressa määrin elektronien hahmoa ja olemusta visuaalisessa mielessä aukaiseviin reaalikuviin, jotka jo kohta 100 vuotta ovat olleet tutkijoiden käytettävissä. Nämä kuvat ovat sumukammiokuvia, joiden arvoa ei ehkä ole vieläkään kaikessa visuaalisessa loistokkuudessaan tiedostettu. Liitän tähän esimerkkikuvan, jota on hyvä pohdiskella tässä.
Kuva 3.
Kuvissa näkyy vasemmalla keskiosassa sekä vasemmalle että oikealle samasta keskipisteestä kaartuvat spiraalit. Ne ovat elektroni-positroni parin spiraalijäljet. Oikean puolen kuvissa esiintyy hajoavan protonin rata ja syntyneitä "π- mesoneja", jotka on uudessa teoriassa tulkittu "positronikaksoseksi", joka omaa hetkellisesti sen enrgian, joka vastaa n. 273 elektronin massaa eli n. 139 MeV.
Kuvan selitys: Kun edellä esitettyä "pysäytyskuvaa" ei ole "sellaisenaan" saatavissa, on näin ollen vain tyytyminen niihin jo suuressa määrin elektronien hahmoa ja olemusta visuaalisessa mielessä aukaiseviin reaalikuviin, jotka jo kohta 100 vuotta ovat olleet tutkijoiden käytettävissä. Nämä kuvat ovat sumukammiokuvia, joiden arvoa ei ehkä ole vieläkään kaikessa visuaalisessa loistokkuudessaan tiedostettu. Liitän tähän esimerkkikuvan, jota on hyvä pohdiskella tässä.
Kuva 3.
Kuvissa näkyy vasemmalla keskiosassa sekä vasemmalle että oikealle samasta keskipisteestä kaartuvat spiraalit. Ne ovat elektroni-positroni parin spiraalijäljet. Oikean puolen kuvissa esiintyy hajoavan protonin rata ja syntyneitä "π- mesoneja", jotka on uudessa teoriassa tulkittu "positronikaksoseksi", joka omaa hetkellisesti sen enrgian, joka vastaa n. 273 elektronin massaa eli n. 139 MeV.
Uusi teoria muodostaa yhtenäisen loogisen kokonaisuuden
Tämän blogiartikkelin lukeminen ja tässä esitettyjen ajatusten täysi ymmärtäminen helpottuu, jos on tutustunut kahteen aikaisempaan kirjoitukseen, jotka on julkaistu saman yleisotsikon ”Kolmas kosmologia” alla. Ensimmäisessä blogissa on esitetty koko universumin laajaa skaalaa koskevat kosmoksen yleiset kyberneettiset ja luovasti itsensä uudistavat toimintatavat ja periaatteet. (Kuitenkin vasta alustavana ja perusteltuna luonnoksena).
Toisessa blogissa esitetään massan ja protonin rakentumisen uudenlainen mallinnus. Ja ne dynaamiset "lait", sekä uusi periaatteellinen säieteoreettinen malli, jonka sovellusala kattaa yhtenäisesti koko kosmisen materian kaikki järjestystasot fotonista ja elektroneista atomeihin ja aina galaksien ydinosien mustiin aukkoihin saakka.
Oleellista näissä uusissa esityksissä on, että niiden pohjalta on työn kuluessa jatkuvasti avautunut lisää: yhä täydellisemmän, yhtenäisen ja itseohjautuvan kosmisen kiertokulun, äärettömän laaja näköala.
(Näköalat ovat syventyneet ja laajentuneet nyt jo 20 blogin verran. Nyt myös osa 1. on uusittu 19. blogina. Ja on kokonaan uusi 20. blogi, jossa perustellaan kosmologisen punasiirtymän parempi uusi tulkinta, jota tässä sarjassa on kyllä käytettykin kaiken aikaa. Uusi perustelu selittää sen miksi punasiirtyneet fraunhoferin viivat eivät voi tutkittaessa palat alkuperäisille paikoilleen).
Oleellista näissä uusissa esityksissä on, että niiden pohjalta on työn kuluessa jatkuvasti avautunut lisää: yhä täydellisemmän, yhtenäisen ja itseohjautuvan kosmisen kiertokulun, äärettömän laaja näköala.
(Näköalat ovat syventyneet ja laajentuneet nyt jo 20 blogin verran. Nyt myös osa 1. on uusittu 19. blogina. Ja on kokonaan uusi 20. blogi, jossa perustellaan kosmologisen punasiirtymän parempi uusi tulkinta, jota tässä sarjassa on kyllä käytettykin kaiken aikaa. Uusi perustelu selittää sen miksi punasiirtyneet fraunhoferin viivat eivät voi tutkittaessa palat alkuperäisille paikoilleen).
Juuri tämän kehittyvän universaalisen näköalan seurauksena olen aivan viimeisten 2-3 vuoden aikana saanut myös lopullisen varmuuden, että tämän saman teoreettisen rakenteen perusteella sekä itse massan että siinä ohessa myös gravitaation, syntytapa ja syyperuste, ovat vihdoinkin nyt Isaac Newtonin itsensä ennustuksen mukaisesti: – ”tulevien sukupolvien selitettävissä”.
Kun nykyään olen uuden teorian selityskykyä pyrkinyt eri tavoin ja eri osa-alueilla vertaillen ”testailemaan”, niin on ikään kuin itsestään tullut sellainen tuntuma tähän, että tämän teoreettisen mallikokonaisuuden avulla on todellakin vihdoin tullut mahdolliseksi selittää ja ”päästä eroon” kaikista nykykosmologiaa ja astrofysiikkaa vaivaavista, varsin vakavista paradokseista, ja kyetä esittämään laajan kosmologian kokonaisuus varsin yhtenäisellä ja yksinkertaisuudessaan myös teoreettisesti kauniilla tavalla. (Tässä ajatellen erityisesti Paul Dirac'ia ja kenttäteoriaa, johon hän ei ollut tyytyväinen - jokseenkin samoin kuin Einstein ei ollut tyytyväinen kvanttiteorian perusteisiin).
Vetovoiman ja massan alkuperä
Kuten Albert Einstein määritti "Yleisessä suhteellisuusteoriassaan", johtuu massojen omaama kyky vetää toisia massoja puoleensa itse avaruuden dynaamisen rakenteen ominaisuudesta, kaareutumisesta. Tämä suhteellisuusteorian ”kaarevuus” on kuitenkin määritetty erittäin yleisellä ja kosmologisesti laajalla – ja siten melko epämääräisellä ”kenttäkäsitteellisesti sovelletulla matemaattisella kaarevuudella”.
Tässä esitettävässä massan ja gravitaation selittävässä teoriassa mennään ikään kuin yhä pidemmälle tällä suhteellisuusteorian ”kaareutuvuusajatuksen” tiellä.
Samalla tulee konkreettisella tasollakin mahdolliseksi ymmärtää kosmoksen itseohjautuva ja luova materiakeskeinen toiminnallinen dialektiikka. Otsikon lupauksen täyttyminen edellyttää, että jo lähtökohtaisesti ymmärretään ja hyväksytään aineen yleinen kosminen kiertokulku, sekä sen kyberneettisesti itseohjautuva ja itsensä uusintava autopoieettinen jälleensyntymä.
_________________
LISÄYS: (Suomalaisesta wikipediasta, kohdasta 'gravitaatio'). Ote:
kanssa todistaa helposti, että kappaleen liike painovoimakentässä ei riipu kappaleen massasta. Tämän ns. ekvivalenssiperiaatteen formuloi ja todisti ensimmäisenä Galileo Galilei.
Se sopii loogisesti yhteen yleisen suhteellisuusteorian kanssa — tai
itse asiassa jokaisen ”geometrisluonteisen” painovoimateorian, kuten
myös suomalaisen Gunnar Nordströmin teorian kanssa.
Myöhemmin unkarilainen Loránd Eötvös ja amerikkalainen Robert H. Dicke todistivat ekvivalenssiperiaatteen paikkansapitävyyttä erittäin suurella tarkkuudella."
Paremmin selkokielisenä tuossa sanotaan se, että "kaikki kappaleet putoavat G-kentässä samalla nopeudella". Tuo tosiasia on gravitaation olennainen "yksikkölaki". Se kertoo sen, että kaikki gravitaatio on sen aiheuttaman massan "yksiköiden summautumista". Lisäksi tuo 'laki' esittää väitteen, että kappaleen liike - gravitaatiokentässä - ei vaikuta gravitaation voimakkuuteen.
Tässä kohdin "3. Kosmologia" esittää erilaisen tulkinnan, jota voinee verrata Suhteellisuuteorian jo myös esittämään 'toiseen tulkintaan'. Tuo tulkinta esitetään tässä blogisarjassa blogissa 8. Ja sitä täydennetään hieman myös sitä seuraavassa blogissa 9.
3. Kosmologian 8. blogi esittää Maan rotaationopeuden (myös) gravitaation osatekijäksi, josta johtuu muun muassa se että kuu loittonee Maasta tietyn pienen etäisyyden 1 vuosisadassa, jota on käytetty yksikkönä tälle muutokselle. Suosittelen tutustumaan siinä mielessä 'uuteen teoriaan', että se aiemmasta poiketen antaa uudenlaisen selityksen tuolle ilmiölle. (On mahdollista, että tätä voitaisiin ehkä käyttää myös yleisen suhteellisuusteorian 'rinnakkaisesityksenä', soveltuvin osin).
_____________________
Samalla tulee konkreettisella tasollakin mahdolliseksi ymmärtää kosmoksen itseohjautuva ja luova materiakeskeinen toiminnallinen dialektiikka. Otsikon lupauksen täyttyminen edellyttää, että jo lähtökohtaisesti ymmärretään ja hyväksytään aineen yleinen kosminen kiertokulku, sekä sen kyberneettisesti itseohjautuva ja itsensä uusintava autopoieettinen jälleensyntymä.
_________________
LISÄYS: (Suomalaisesta wikipediasta, kohdasta 'gravitaatio'). Ote:
"Ekvivalenssiperiaate
Yllä oleva Newtonin lain kaava yhdessä mekaniikan peruskaavan kanssa todistaa helposti, että kappaleen liike painovoimakentässä ei riipu kappaleen massasta. Tämän ns. ekvivalenssiperiaatteen formuloi ja todisti ensimmäisenä Galileo Galilei.
Se sopii loogisesti yhteen yleisen suhteellisuusteorian kanssa — tai
itse asiassa jokaisen ”geometrisluonteisen” painovoimateorian, kuten
myös suomalaisen Gunnar Nordströmin teorian kanssa.Myöhemmin unkarilainen Loránd Eötvös ja amerikkalainen Robert H. Dicke todistivat ekvivalenssiperiaatteen paikkansapitävyyttä erittäin suurella tarkkuudella."
Paremmin selkokielisenä tuossa sanotaan se, että "kaikki kappaleet putoavat G-kentässä samalla nopeudella". Tuo tosiasia on gravitaation olennainen "yksikkölaki". Se kertoo sen, että kaikki gravitaatio on sen aiheuttaman massan "yksiköiden summautumista". Lisäksi tuo 'laki' esittää väitteen, että kappaleen liike - gravitaatiokentässä - ei vaikuta gravitaation voimakkuuteen.
Tässä kohdin "3. Kosmologia" esittää erilaisen tulkinnan, jota voinee verrata Suhteellisuuteorian jo myös esittämään 'toiseen tulkintaan'. Tuo tulkinta esitetään tässä blogisarjassa blogissa 8. Ja sitä täydennetään hieman myös sitä seuraavassa blogissa 9.
3. Kosmologian 8. blogi esittää Maan rotaationopeuden (myös) gravitaation osatekijäksi, josta johtuu muun muassa se että kuu loittonee Maasta tietyn pienen etäisyyden 1 vuosisadassa, jota on käytetty yksikkönä tälle muutokselle. Suosittelen tutustumaan siinä mielessä 'uuteen teoriaan', että se aiemmasta poiketen antaa uudenlaisen selityksen tuolle ilmiölle. (On mahdollista, että tätä voitaisiin ehkä käyttää myös yleisen suhteellisuusteorian 'rinnakkaisesityksenä', soveltuvin osin).
_____________________
Havainnollisuus ja mallintaminen
Aloitamme uusiin määrityksiimme perehtymisen luomalla aluksi silmäyksen siihen problematiikkaan, jonka parissa muiden muassa Newton ja Einstein painiskelivat omia painovoimateorioitaan rakennellessaan. Muistamme Newtonin ämpärissä pyörivän veden ”noste ilmiön”, kun se pyrkii pyöriessään nousemaan laitoja pitkin ylöspäin. Tästä "kokeesta” saivat inspiraatioita muun muassa Ernst Mach, jonka ”Machin periaatetta” sitten Einstein aikanaan piti arvossaan, vaikka siitä myöhemmin sanoutuikin kokonaan irti.
"Machin periaatteen" yleisidea oli se, että massojen ”olemus” eli vetovoima perustuisi koko maailmankaikkeuden kaikkien massojen yhteisvaikutukseen. Siis: alkuaan Newtonin esittämän esimerkin mukaan, ämpärissä pyörivän veden nousu sen reunoja vasten, perustuisi siihen, että kaikkeuden massat vetäisivät sitä puoleensa sitä voimallisemmin, mitä suuremmalla nopeudella vesi ämpärissä pyörisi – se pyörisi siis kiihtyvässä suhteessa koko maailmankaikkeuden materiaan. (Newtonillahan suhde oli "absoluuttiseen avaruuteen").
Einsteinin teorioihin nyt tässä enempää puuttumatta, voimme hyvin todeta, että nyt esillä olevassa teoreettisessa hahmotuksessa tai hypoteesissa olen pitänyt Einsteinin teoriaa kyllä perusteiltaan oikeana, mutta sen riittämättömyys oli myös sen luojalle itselleen koko loppuelämän kestävien laajennus- ja parannusyritysten lähtökohtana.
Einsteinin teorioihin nyt tässä enempää puuttumatta, voimme hyvin todeta, että nyt esillä olevassa teoreettisessa hahmotuksessa tai hypoteesissa olen pitänyt Einsteinin teoriaa kyllä perusteiltaan oikeana, mutta sen riittämättömyys oli myös sen luojalle itselleen koko loppuelämän kestävien laajennus- ja parannusyritysten lähtökohtana.
Eli, kuten ”suhteellisuusfysiikkaan” perehtyneet muistavat, on myös siinä – kuten oli Newtonin ämpärikokeessakin – kyse konkreettisten liikkeiden, esimerkiksi pyörimisliikkeen suhteellisuuden, kosmisista vaikutuksista. Niinpä ei voine tulla yllätyksenä, että itse painovoiman selityksen tapauksessa on myös kyse analogisesti vastaavanlaisesta ”pyörivän liikkeen paradoksista”.
[Eräs pyörivän liikkeen ”paradokseista” on myös se, että planeettojen liike Auringon ympäri, joka on eräänlaista ”putoamisliikettä”, ei ole kelvannut Einsteinin kuuluisan ”lambda-tekijän” esikuvaksi eli "kosmologiseksi vakioksi", vaikka siinä imenee juuri sellainen pätevä ”vastatekijä” (sinä vastatekijänä, jota Newton etsi, sen estämiseksi, että planeetat eivät syöksyisi aurinkoon, ja että tähdet voisivat sijaita hajallaan - kuten nyt - eivätkä olisi siis syöksyneet "yhteen pisteeseen jo alun alkaen") gravitaatiolle myös kosmisessa laajuudessa, että mitään muita ad hoc ideointeja ole tarpeen etsiä edes koko universumin laajimmassa kontekstissa, etsityn kosmisen gravitaatiotasapainon suhteen].
Keskipakovoimat ovat kaikille tuttuja erilaisista käytännön kuvioista, jatkavuudesta ja kiihtyvyydestä vaikkapa autoilun ym. liikunnan yhteydessä. Einsteinin teorioiden eräänä kulmakivenä on pidetty hänen esittämäänsä ekvivalenssiperiaatetta, joka määrittää, että niin kutsuttu painava massa ja toisaalta myös ”jatkava massa” ovat yhden ja saman massan yhteneviä ja ”samuuden” omaavia ilmiöitä, eli on olemassa vain yksi ”massa”, jonka määreiksi painavuus ja jatkavuus yhdentyvät. On kuitenkin muistettava, että "painavuus" on massojen yleinen ominaisuus, mutta "paino" voi vaihdella esimerkiksi eri taivaankappaleilla punnittaessa.
(Vaihtelu johtuu eri planeettojen massojen koostumuksesta, määrästä ja tiheydestä, sekä pieneltä osin "3. Kosmologian" mukaan myös rotaatiosta).
"Kolmannen kosmologian" esittämä massan alkuperän ja olemuksen selitys sisältää hyvin luontevasti myös selityksen niin kutsutulle "gyro-ilmiölle". Tämä on konkreettisena ja myös käsinkosketeltavana ilmiönä jokaisen omakohtaisestikin koeteltavissa, vaikkapa vain pyörivän kulmahiomakoneen käsissään pitelyssä. Tällaisessa nopeassa pyörimisliikkeessä on ominaista, että tuo liike vastustaa konkreettisesti liiketilan tai asentonsa muutosta ja tämä "vastustus" ilmenee myös tällaista pyörijää pitelevälle selvänä voimana, kun kääntelee pyörivää laitetta eri suuntiin.
Yleisessä suhteellisuusteoriassa Einstein kuvasi analogiat ja ekvivalenssin myös painovoiman ja kiihtyvyyden välille tunnetuissa hissi- ja rakettiesimerkeissään. Junien liikkeisiin ja kellojen käyntiin liittyvät esimerkit olivat enimmäkseen sekaannuksien aiheuttajia.
Niistä pyrki tulemaan esiin usein vain epäoleellista spekulaatiota "ajan venymisistä" tai "kutistumisista", jotka eivät ole lainkaan relevantteja käsitteitä, kun fysiikkaa halutaan havainnollistaa ja tehdä ymmärrettäväksi niin, että se olisi samalla mahdollisimman yleistajuista. Aika on aina sidoksissa liikkeeseen, ja kun ei ymmärretty, että piti olla kyseessä valon sisäinen liike, joka ilmenee esimerkiksi sen värin muuttumisena, seurasi spekuloinnista yleensä vain asioiden hämärtymistä.
(Käsitteiden ja ajatusmallien sekaantuminen on ymmärrettävää, kun otetaan huomioon, että ns. 'ajatuskokeet' on suunniteltu vastaamaan myös sitä matemaattista ekvivalenssia, joka on yhtälöille tyypillistä. Kun esimerkiksi valoa kohdataan kiihtyvällä nopeudella [vrt. Unruhin ilmiö], niin koska sen oma sisäinen jaksoluku muuttuu nopeuden kasvua vastaavaksi frekvenssin kasvuksi, niin se merkitsee tavallaan "ajan nopeutumista". Ja kun sitten kuvaillaan jotain vertailuoliota, kuten liikkuvaa junanvaunua, niin siinä mukana liikkuvien "ajan" on "hidastuttava" vastaavasti, koska yhtälöiden on annettava valon nopeus edelleen samana vakiona, kuin mitä se on muutenkin).
Niistä pyrki tulemaan esiin usein vain epäoleellista spekulaatiota "ajan venymisistä" tai "kutistumisista", jotka eivät ole lainkaan relevantteja käsitteitä, kun fysiikkaa halutaan havainnollistaa ja tehdä ymmärrettäväksi niin, että se olisi samalla mahdollisimman yleistajuista. Aika on aina sidoksissa liikkeeseen, ja kun ei ymmärretty, että piti olla kyseessä valon sisäinen liike, joka ilmenee esimerkiksi sen värin muuttumisena, seurasi spekuloinnista yleensä vain asioiden hämärtymistä.
(Käsitteiden ja ajatusmallien sekaantuminen on ymmärrettävää, kun otetaan huomioon, että ns. 'ajatuskokeet' on suunniteltu vastaamaan myös sitä matemaattista ekvivalenssia, joka on yhtälöille tyypillistä. Kun esimerkiksi valoa kohdataan kiihtyvällä nopeudella [vrt. Unruhin ilmiö], niin koska sen oma sisäinen jaksoluku muuttuu nopeuden kasvua vastaavaksi frekvenssin kasvuksi, niin se merkitsee tavallaan "ajan nopeutumista". Ja kun sitten kuvaillaan jotain vertailuoliota, kuten liikkuvaa junanvaunua, niin siinä mukana liikkuvien "ajan" on "hidastuttava" vastaavasti, koska yhtälöiden on annettava valon nopeus edelleen samana vakiona, kuin mitä se on muutenkin).
Tarvitaan uudenlainen kysymys:
Onko keskipakovoimalla ”käänteisvoima”?
-- Ja vastaus on myöntävä.
________________
Lisäys:
(Väärinkäsitysten (tai väärintulkinnan) välttämiseksi on tässä ensin todettava, että esittämäni käsite "käänteisvoima", ei tarkoita, että se perustuisi jonkinlaiseen "keskipakovoiman käänteisilmiöön". Tässä esittämäni vetävä "voimailmiö" on todellinen fysikaalinen ilmiö. Se ei siis perustu varsinaisesti sen enempää keskipakois- kuin niin sanottuun "keskihakuis-voimaankaan". Nämä muodostavat oman käsiteparin perustuen "näennäisvoimiin", jotka pohjautuvat avaruuden ja massan "jatkavuuden" eli sen tietyn pysyvyyden ja liikkeen säilyvyyden ominaisuuksille. Esimerkkeinä coriolis- voimat tai ilmiö.).
________________
Tästä lähtökohdasta olen kehitellyt uudenlaisen selitysperusteen, joka liittyy edellä esiteltyihin materian olemuksen uudenlaisiin määreisiin. Uusi materian perusrakenteen malli antaa vihdoin rakentavan mahdollisuuden sellaiseen säieteoreettiseen mallinnukseen, joka ei jätä pulaan – kuten aiemmat yritykset ovat tehneet. Uudessa teoriassa kaiken lähtökohtana jo perusteissaan on, että materia rakentuu ”avoimista jousisäikeistä”, eikä ole siis ”pistemäistä” – kuten tähän saakka on usein lähtökohtaisesti oletettu.
Säikeet eivät ole myöskään "suljettuja renkaita" tai säielenkkejä, joita aiemmat säieteoriat ovat suosineet. On kuitenkin huomattava, että uudessa mallissa esiintyvät "avoimet jousisäikeet" pystyvät sulkeutumaan itsenäisiksi kvanttirakenteiksi, kun ne sitoutuvat toisiinsa, ja muodostavat materian perusrakenteita.
Juuri tämä kyky sitoutua ja sulkeutua, muodostaa "3. Kosmologian" materian rakentumisen perustan. Tämä "sulkeutuminen" merkitsee siis eräänlaista "kvanttilukkiutumista", joka on yleinen ilmiö kaikissa kosmoksen eri toiminnoissa, aina atomeista ja alkuaineista -- tähtiin ja galakseihin saakka.
Erityinen merkitys on vielä erikseen mainiten sillä, että protonien synty on muista rakenteista poikkeava prosessi, jossa kaksi e-säiettä muodostaa jo lähtökohtaisesti poikkeuksellisen "kaksosen" (joka ilmiö kiteissä on varsin yleinen, jota analogiaa tässä voidaan löyhästi soveltaa).
Poikkeavaa Protonin synnyn tapauksessa on erityisesti se, että ne syntyvät Galaksien ytimien jättiläismäisten "musta--aukkojen" giganttisissa suihkupurkauksissa. Nuo "mustat aukot" ovat siis universumin materian kierrätyskeskuksia. Ne luovat aineen perustan protonit ja neutronit -- ja niiden vaikutuksesta materia siis sekä syntyy että voi myös tuhoutua kyberneettisen kiertokulkunsa kosmisissa aikakausissa.
Kuva 4.
http://www.astronet.ru/db/xware/msg/1273906
(Väärinkäsitysten (tai väärintulkinnan) välttämiseksi on tässä ensin todettava, että esittämäni käsite "käänteisvoima", ei tarkoita, että se perustuisi jonkinlaiseen "keskipakovoiman käänteisilmiöön". Tässä esittämäni vetävä "voimailmiö" on todellinen fysikaalinen ilmiö. Se ei siis perustu varsinaisesti sen enempää keskipakois- kuin niin sanottuun "keskihakuis-voimaankaan". Nämä muodostavat oman käsiteparin perustuen "näennäisvoimiin", jotka pohjautuvat avaruuden ja massan "jatkavuuden" eli sen tietyn pysyvyyden ja liikkeen säilyvyyden ominaisuuksille. Esimerkkeinä coriolis- voimat tai ilmiö.).
________________
Tästä lähtökohdasta olen kehitellyt uudenlaisen selitysperusteen, joka liittyy edellä esiteltyihin materian olemuksen uudenlaisiin määreisiin. Uusi materian perusrakenteen malli antaa vihdoin rakentavan mahdollisuuden sellaiseen säieteoreettiseen mallinnukseen, joka ei jätä pulaan – kuten aiemmat yritykset ovat tehneet. Uudessa teoriassa kaiken lähtökohtana jo perusteissaan on, että materia rakentuu ”avoimista jousisäikeistä”, eikä ole siis ”pistemäistä” – kuten tähän saakka on usein lähtökohtaisesti oletettu.
Säikeet eivät ole myöskään "suljettuja renkaita" tai säielenkkejä, joita aiemmat säieteoriat ovat suosineet. On kuitenkin huomattava, että uudessa mallissa esiintyvät "avoimet jousisäikeet" pystyvät sulkeutumaan itsenäisiksi kvanttirakenteiksi, kun ne sitoutuvat toisiinsa, ja muodostavat materian perusrakenteita.
Juuri tämä kyky sitoutua ja sulkeutua, muodostaa "3. Kosmologian" materian rakentumisen perustan. Tämä "sulkeutuminen" merkitsee siis eräänlaista "kvanttilukkiutumista", joka on yleinen ilmiö kaikissa kosmoksen eri toiminnoissa, aina atomeista ja alkuaineista -- tähtiin ja galakseihin saakka.
Erityinen merkitys on vielä erikseen mainiten sillä, että protonien synty on muista rakenteista poikkeava prosessi, jossa kaksi e-säiettä muodostaa jo lähtökohtaisesti poikkeuksellisen "kaksosen" (joka ilmiö kiteissä on varsin yleinen, jota analogiaa tässä voidaan löyhästi soveltaa).
Poikkeavaa Protonin synnyn tapauksessa on erityisesti se, että ne syntyvät Galaksien ytimien jättiläismäisten "musta--aukkojen" giganttisissa suihkupurkauksissa. Nuo "mustat aukot" ovat siis universumin materian kierrätyskeskuksia. Ne luovat aineen perustan protonit ja neutronit -- ja niiden vaikutuksesta materia siis sekä syntyy että voi myös tuhoutua kyberneettisen kiertokulkunsa kosmisissa aikakausissa.
Kuva 4.
http://www.astronet.ru/db/xware/msg/1273906
AURA, Hubble / Astronomy Pickture of the Day
Kuten oheinen kuva materian luomistapahtuman kosmisista ulottuvuuksista osoittaa, ovat materian luovan ja itsensä uusintavan kierron mittasuhteet ja tapahtumat sinänsä jo valtaisia. Onhan kuvassakin näkyvissä jopa miljoonien valovuosien perspektiiviä. Ja kun tarkasti katsomme, niin etäältä aukeaa jo miljardien valovuosien ”maisemaa” (!).
Jos tarkastellaan jo edellä esittämääni materian rakennetta ja – ensisijaisesti protonin rakennetta koskevaa – ”pseudopalloon” perustuvaa mallia, ja kun tiedetään, että atomiytimen osaset kieppuvat valtaisilla nopeuksilla itsensä ympäri kuin hyrrät, niin ei ole kovinkaan hankalaa (ajatuskokeena) ajatella seuraavasti... Jos pseudopallo on tavallisen pallon ”absoluuttinen” vastakohta (geometrisesti), niin, koska pallon vinhasti pyöriessä sen pinnalla vallitsee voimakas ”ulosheittävä” eli keskipakoinen voima, niin voisiko pseudopallon (vastakkaisten spiraalien yhtymäkohdassa) kohdalla päteä käänteisesti vastaava ilmiö? Voisiko siis pseudopallon muoto aiheuttaa vinhasti pyöriessään keskipakoisuutta käänteisesti vastaavan, vetävän keskihakuisuuden?
Esitän, että voi:
Tässä toteutuu avaruuden universaalin taustakentän se ominaisuus, että juuri sen sisäinen dynamiikka aiheuttaa sellaisen ”kaareutumisen”, joka toimii gravitaation täytäntöönpanijana. Ja. kun tiedämme, että massa on se perustekijä, jonka määrällinen olemus toimii gravitaation aikaansaajana, on meillä nyt käsillä uudenlainen malli mekanismista, joka tämän voi toteuttaa.
Sanotun toiminnallinen idea on siis se, että materian 'perusoliot' - e-oliot, toimivat itse materian ja avaruuden kenttien alkuperäisinä kiihdytyskeskuksina, jotka aikaansaavat kiihdyttävällä ja "suuntaavalla läpivirtauksellaan" einsteinilaisen kaareutumisen. Juuri tämän kaareutunisen laajassa kosmisessa mittakaavassa on jo yleinen suhteellisuusteoria esittänyt gravitaation aiheuttajaksi, mutta senkään varsinaista dynaamista syytä ei vielä tähän päivään saakka, ole saatu "teknisesti" ymmärrettävällä tavalla (visuaalisesti) mallinnettua.
Tällainen 'suunnattu läpivirtaus', joka aiheutuu uuden mallin mukaan juuri tämän pseudopallon muodon aiheuttamasta dynaamisesta virtauksesta, suhteutuu sitä ympäröivään kenttään siten, että se ilmenee sekä kentälle että siinä esiintyvälle muulle aineelle puoleensa vetävänä vaikutuksena: joka on gravitaatiovaikutus.
Gravitaatio on siis aineelle tyypillinen ominaisuus, joka esiintyy juuri aineen perusolioiden, protonien ja neutronien itse kosmista taustakenttää kiertävänä ominaisuutena.
Tämä perustoiminto on loputtomasti integroituva kuten tiedämme gravitaation toiminnasta. Myös protonin "vetovoima" heikkenee etäisyyteen verrannollisen lain mukaan. Sama päteen käänteisesti massan kasvuun, kun perushiukkaset kasaantuvat yhteen. Kasautumisessa tulevat sitten vastaan myös sen kosmiset rajallisuudet, jälleen tietyillä tavoin kvantittuneina.
Konkreettisena ilmennyksenä ovat nykyään uutta havaintotietoa antaneet giganttiset mustat aukot galaksien keskustoissa usein havaittavine pitkine materiasuihkuineen
Lisä, joka tarvitaan universumin rakentamiseksi tuntemaamme muotoon, perustuu sen tyypilliseen "tasapaino-ominaisuuteen", joka syntyy siitä, että protonit ovat itse positiivisia, ja että ne tasapainottavat itsensä liittämällä itseensä elektronin, joka on niiden omia rakenneosia vastaava "ulkoinen lisäke" (joka voi myös olla olemassa erillisenä - kuten tiedämme).
Kuva 5. (Jokainen suppilo on teorian ’e-olio’, eli korvaa itsenäistä 'kvarkkia').
Kaavion alemmassa osassa on "positronikaksonen" [kaksi alaspäin kapenevaa spiraali suppiloa] - eli Pii mesoni, joka muodostaa siinä olevan 3. Kosmologian protonin perusosan, ja joka, yhtyessään riittävän energiseen elektroniin, muodostaa uuden teorian perustan, protonin. (Katso myös kuva 2.) Kuvan 3 lähde on, oma piirros.
Apukuva netistä variaatioin
Materian Uusi malli osoittautuu antoisaksi sitä sovellettaessa...
Jotta edut kävisivät mahdollisimman selvästi ilmi, luettelen osan niistä tiivistetysti:
-- ”Puuttuva materia” selittyy itse kenttärakenteen kietoutumisesta itseensä, niin että perusmaterian eli aineen ympärillä esiintyvät gravitaatiosäikeet (vertaa vaikkapa auringon kietoutuvat voimaviivat, joista tulee lisää selvitystä 8. blogissa), muodostavat muun muassa galaksien rakenteisiin kaareuttavan lisäefektin, joka voinee olla jopa itse aineen ”suoraa g-vaikutusta” paljon suurempi (ajan myötä kertyessään ja tiivistyessään kosmisten materiajärjestelmien lomaan, ja ympärille).
-- Aineen ”dualistinen olemus” (esim. kaksoisrakokokeen "temput") saavat tässä mallinnuksessa luonnollisen selityksensä. Tämä malli pätee myös aaltofunktion ja hiukkaskuvan samanaikaisen pätemisen paradoksiin. Samoin selittyy ns. epätarkkuuslausuma, joka ei siis ole mikään ”periaate”, vaan materian säietodellisuuden rotaation ominaisuus.
-- Gravitaation ”yksinäisyys” luonnon perusvoimien listassa, saa selityksensä, joka merkinnee vain sitä, että muut voimailmiöt voidaan nyt selittää painovoiman ykseydestä lähtien. Näyttäisi mahdolliselta muotoilla ja määrittää protonin sisäinen "säievoima", sen sitoutumisvoima, niin että ei ehkä tarvittaisikaan erillisenä ”omaa vahvaa ydinvoimaa", vaan metatason näkökulmasta tarvittaisiin vain oikea suhteutus, joka perustuu aivan samaan periaatteeseen, kuin gravitaatiokin. Vahva ydinvoima atomiytimien tasolla ja sähkömagneettinen voima molekyylitasolla, säilyvät tietysti edelleen eräinä fysiikan perusteiden kulmakivinä. (Tähän palaamme myöhemmin).
-- Lisäys: Itse protonin säikeiden yhtymisestä voisi olla aiheellista käyttää käsitettä "kytkeytymisvoima", joka näin poikkeaa itse gravitaation aiheuttavasta - kenttää suuntaavasta ja läpäisyvirtausta luovasta - voimasta, vaikka kuuluukin perusosana tähän gravitaation dynaamiseen koneistoon. Edellä mainittu "kytkeytymisvoima" on varsin ilmeinen ja yksiselitteinen niin kutsutun annihilaatiovoiman dialektinen vastinpari tai "vastavoima", joka vastaa myös sitä "sidosenergiaa", jonka protoni on jo syntyessään itseensä varannut - ja joka jää ikään kuin kentältä puuttumaan.
-- Painovoiman kyberneettinen tehtävä kosmisessa kiertokulussa on luoda ensin perimmäiset oliot, protonit, galaksien ytimien giganttisissa mustissa aukoissa – ja toisaalta tältä pohjalta, luoda ja ylläpitää, koko kosmisen järjestyksen loputon kirjo laajalla universaalilla tasolla. Mutta on lisättävä, että mitään kiertokulkua ei voisi olla olemassa, ellei olisi myös ”purkavaa periaatetta” tai voimaa. Juuri tällaista voimaa kuvaamaan onkin jo fysiikan klassisella kaudella ikään kuin omasta voimastaan esiin noussut jo klassinen käsite, entropia. Entropiasta ja sen, sekä gravitaation kosmisesta yhteistoiminnasta lisää tuonnempana.
Entropia – Wikipedia
-- Kaikki edellä sanottu edellyttää jo yllä kuvatun kaltaisia joustavasti skaalautuvia perusolioita, sekä sitä, että määritetään se yleinen kenttä ja kaikki sen rakenteen ominaisuudet, joissa materia saa sille ominaiset, kosmisesti lukemattomat muotonsa, sekä kemiallisen rakenteensa ja ”rakennuspalikoittensa” loputtoman rikkauden.
-- Tältä pohjalta 1965 löydetty kosminen taustasäteily on avainasemassa. Sen asema ja merkitys asettuu luokaltaan samaan kategoriaan kuin itse aineellinen materia. Mutta aivan erityisesti sen merkitys korostuu kaikkinaisen säteilyn ja gravitaation, sekä itse materiankin perustan selitysperustana ja moninaisten vaikutusten funktionaalisena kantajana.
Tämä ”kaiken selittämisen uusi lähtökohta” vaatii aivan omat perustemääritteensä. Näihin tulemme jatkossa perusteellisesti erikseen palaamaan 4-18. (jne.) blogeissa.
-- Luettelomme lopuksi on vielä syytä todeta, että tämän teoreettisen hahmottelun perusteisiin kuuluu, että mitään alkuräjähdystä ei tarvita maailmakaikkeuden perusselitysten alustaksi tai taustaksi. (Tämä merkitsee, että kosminen punasiirtymä ei ole minkään kaikkiallisen laajenemisen osoitus, – vaan se kertoo vain laajimman galaktisen mittakaavan säteilyn lämpötilan olevan suoraan etäisyydestä riippuvaa – ja siis ilmaisee vain etäisyyttä.)
-- On kuitenkin myös todettava, että alati kehittyvät havaintomenetelmät ovat toisaalta tuoneet, jopa aivan silminnähtäviksi, lukuisia esimerkkejä ja malleja itse kosmoksen syvyyksistä, joiden analyysi ja selittävä mallinnus täysin korvaa sen ”alkuräjähdystä vastaavien prosessien” näennäisesti antaman lähtökohdan, joka niin suuresti on vielä nykyäänkin vetänyt puoleensa teoreetikoiden materian synnyn selittämiseen magneetin tavoin halajavia, ajattelevia aivoja.
-- Uudessa teoriassa postuloitu tarkoin formuloituva "pseudo-säie", joka omaa kvantittumisen kyvyn, antaa selityksen myös (yli 110v.) hieman mystiselle "Planckin vakiolle". (Jonka olemusta pohdimme myöhemmin.)
Esimerkeissä on annettu vain kalpea aavistus Kolmannen kosmologian koko selityskyvystä
Tämän kyberneettisen teoriakokonaisuuden sovellukset kattavat koko kosmisen kentän aivan pienimmästä suurimpaan. Palaamme tämän jakson lopuksi laajimman kosmisen skaalan, sen rakenteen ja kenttien ominaisuuksien ”tiivistettyyn” tarkasteluun.
Atomitason hienoa kuvausta Jaksollisessa jäejestelmässä:
Otamme tähän hieman suppeamman esimerkkikuvan, josta näkyy mm. se kenttärakenne ja kenttien ”kietoutuminen”, josta jo olen jo aiemmin maininnut.
Kuva 6. (Credits: X-ray: NASA/CXC/ASU/J. Hester et al.; Optical: NASA/HST/
ASU/J. Hester et al.)
Kuvassa näkyy Rapu-sumun pulsarin (supernovajäänteen) ympärilleen aikaansaama ja suppilomaisen puoliympyrän muotoinen, pulsarin (pyörivän neutronitähden) mukana myös itsekin ”gravitoiva kenttäjärjestelmä”.
Koska olemme nykyään siinä onnellisessa asemassa, että meillä kaikilla on mahdollisuus seurata ja myös visuaalisen aineiston hyvän tarjonnan kautta yrittää yhä paremmin ymmärtää jopa loputtoman laajan kosmoksen erilaisia rakenteita ja toimintoja, liitän oheen vielä jonkun lisäkuvan, joista voi olla paitsi iloa myös apua ymmärryksellemme. Koska – kuten vanha sanonta kertoo – jo yksikin hyvä kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Ja nyt, jos koskaan, on itse kullakin mainio tilaisuus omakohtaisesti varmistua tämän paikkansapitävyydestä.
Mutta kuten olen jo sanonut, tarkempaa selvitystä, analyysiä ja kentän olemuksellista määrittelyä on luvassa seuraavissa blogeissani.
Kuva 7. M87:n jättipitkä ”luomisen suihku”.
http://apod.nasa.gov/apod/image/0007/m87jet_hst_big.jpg
Lisälukemisesta kiinnostuneille, linkki: Le Sagen gravitaatioteoria – Wikipedia
(Oma teoreettinen esitykseni ei perustu mitenkään tämän linkin ideoihin, ja tutustuin tähän nyt vasta tätä tehdessäni, mutta on kyllä vaatinut melkoisen samantapaisia pohdintoja, ennen kuin olen omaan teoriaani päätynyt).
Seuraavassa blogissa (Blogi 4.) Pohdimme kentän käsitteen sisältöä ja olemusta, sekä näiden yhteyttä ja kietoutumista materian muihin yleisimpiin määreisiin ja koko materian yhtenäiseen perusolemukseen.
mk 22.2.13
