13. Blogi
Valon fotoniteorian merkitys materian ykseyden ymmärtämisessä -- osana kosmoksen itseohjautuvaa säätökoneistoa
Fotoniteorian rakenteen, sekä itse fotonien avaruudellisen olemuksen ja geometrian tärkeä merkitys kosmoksen avaruudellisen kokonaisrakenteen toiminnan ymmärtämisen kannalta, on paljon sille annettua huomiota suurempi. Tarkasteltaessa kosmologiaa yleisluonteisena fysikaalisena tieteenä, on sen tutkimusalana siten muun muassa kaikkinainen fysikaalinen tapahtuminen ja olemassaolo materian perusrakenteen tasolla.
Einstein elämäkertansa luvussa "kvanttimekaniikan kritiikki" ja aiemmassa luvussa "Vallankumoukselliset valokvantit", Albrecht Fölsing kertoo kvanttimekaniikan "toisen vaiheen" kehityksestä ja Einsteinin suhteesta siihen. Näissä luvuissa on teoksen kirjoittaja Fölsing mielestäni aivan mainiosti ja rohkealla otteella tuonut esiin juuri sitä olennaista, joka teki Einsteinista viime vuosinaan yksinäisen, fysiikan toisinajattelijan.
A. Fölsing (s. 510):
"Aiemmin Schrödinger oli ollut kiinostunut kvanttiteoriasta vain satunnaisesti, mutta kaikki muuttui yhdellä iskulla, kun Einsteinin toinen tutkielma kiinnitti vuonna 1925 hänen huomionsa de Broglien aineaaltoihin. (---) Schrödingerin ensimmäinen tutkimus ilmestyi huhtikuun alussa ja se sai innostuneen vastaanoton. (---) Max Planck kiinnitti Einsteinin huomion Schrödingerin ensimmäiseen artikkeliin "perustellun ihastuksen vallassa" ja Einstein puolestaan tutki sitä "suurella kiinnostuksella" kuten hän Schrödingerille kirjoitti. Hän piti tutkimusta suoranaisena taivaanlahjana: Ei mikään helvetinkone vaan selkeä ajatus ja -- looginen sovelluksessaan."
"Schrödinger sai maaliskuussa valmiiksi äärimmäisen tärkeän artikkelin, jonka otsikossa hän lupasi kertoa 'Heisenberg-Bornin-Jordanin kvanttimekaniikan suhteesta omaani'." (s.512)
("Helvetinkone"- käsite viittaa Heisenbergin "matriisimekaniikkaan", mk).
Fölsing jatkaa (s. 513):
" Samaan aikaan Max Born onnistui kuitenkin halkaisemaan Gordionin solmun ja edistämään ymmärrystä ratkaisevalla tavalla. (---) Artikkelinsa valmisteluvaiheessa Born vetosi myös kuuluisaan ystäväänsä ja kolleegaansa muistelemalla Einsteinin 'huomautusta aaltokentän ja valokvanttien suhteesta; hän sanoi jotakin sen suuntaista, että aaltojen ainoana tehtävänä on näyttää tietä hiukkasmaisille kvanteille ja hän puhui tässä yhteydessä haamukentästä' ". Näin Einstein paljastui jälleen kerran uuden fysiikan kätilöksi ja tällä kertaa oli jopa kyse sen tilastollisesta tulkinnasta.
Ja Fölsing jatkaa edelleen:
"Maxwellin kenttä oli siis alennettu 'haamukentäksi', mutta Bornin mukaan Einstein piti sitä yhä eräänlaisena 'johtokenttänä': 'Se määrää todennäköisyyden, jolla energian ja liikemäärän omaava valokvantti valitsee tietyn tien, mutta itse kentällä ei ole energiaa ja liikemäärää.' Einstein oli itsekin ollut kehittelemässä valokvanttien ja materiaalisten hiukkasten välistä analogiaa, joten myös Born katsoi sen perusteella järkeväksi "pitää de Broglien-Schrödingerin aaltoja 'haamukenttänä' tai paremminkin 'johtokenttänä'." (Emt. s. 513)
Ja edelleen Fölsing kertoo:
"Einstein piti helmikuussa 1927 eli ennen epätarkkuusperiaatteen ja komplementaarisuuden syntyä Berliinin yliopistossa esitelmän, jossa hän julisti, ettei luonto vaadi meiltä 'kvanttiteoriaa tai aaltoteoriaa, vaan luonto vaatii meiltä molempien käsitysten synteesiä, joka on tosin ollut tähän saakka fyysikoiden älylle ylivoimainen tehtävä'." (Korostus minun, mk).
Jatkamme omia pohdiskeluja
Tässä blogisarjassa esittelemäni "3. Kosmologian" perusideoiden ja uudenlaisen fysikaalisen perusnäkemyksen kannalta, on oleellista huomioida muun muassa ne, jo Einsteinin ensin omaksumat hahmotukset valokvanttien olemuksesta, jotka johtivat hänellä esimerkiksi valosähköisen ilmiön selitykseen (josta häntä muistettiin fysiikan Nobelilla 1921).
Kuva 1.
Hieman kuvahahmoa ajatuksen avuksi...
______________________
Einsteinin "neulassäteily"
Kun Einstein 1905 tutkielmissaan esitteli kuuluisan "heuristisen näkökulmansa", hän muotoilee sen varovaisella tavallaan:
"Tässä käsiteltävän olettamuksen mukaan (pistemäisen valolähteen tuottaman) valonsäteen edetessä sen energia ei jakaudu tasaisesti yhä suurempiin ja suurempiin tiloihin, vaan se koostuu äärellisestä määrästä avaruuden pisteissä sijaitsevia energiakvantteja, jotka liikkuvat jakautumatta ja joita voi absorboida ja tuottaa ainoastaan kokonaisuuksina"
Einstein elämäkerturi Fölsing jatkaa: "Kyseessä oli 1900-luvun 'vallankumouksellisin'" lause. Itsevarmasta ja ohjelmanomaisesta muotoilustaan huolimatta se on yhä alustava ja pelkästään 'heuristinen' olettamus. Sen arvon ja käyttökelpoisuuden ratkaisisi se, miten hyvin se pystyy selittämään fysiikan ilmiöitä. Pian käy ilmi, että se selittää niitä erittäin hyvin." (Mainittu teos, s. 132).
Päästäksemme etenemään siihen temaattiseen suuntaan, johon katson olevani velvollinen tätä tutkielmaani johtamaan, minun on pakko vielä vaivata lukijaani melko pitkillä lainauksilla, mutta teen sen sinänsä ilolla, onhan se mielestäni erittäin laadukasta aineistoa, kun teen sen jo mainitun A. Fölsingin teoksen pohjalta. Niinpä jatkamme:
"Einstein oli ollut kahden vuosikymmenen ajan edellä aikaansa kaikessa, mikä koski kvanttifysiikkaa. Se päti jopa vuoden 1925 ensimmäisiin kuukausiin juuri ennen uuden kvanttimekaniikan syntyä. (----) ... hän yllätti Salzburgin lunnontutkijoiden kokouksessa kollegansa kauaskantoisella prognoosillaan, jonka mukaan 'teoreettisen fysiikan seuraava vaihe tuo meille valon teorian, joka voidaan käsittää jonkinlaiseksi valon värähtelyliikkeen ja emissioteorian yhteensulautumaksi'. Einsteinin mukaan valon ei siis tarvinnut koostua sen paremmin jatkuvista aalloista kuin erillisitä energiakvanteistakaan vaan näiden kahden jonkinlaisesta sulautumasta -- kolmannesta vaihtoehdosta, jota ei vielä tunnettu. Hän mietti profeetallista ennustettaan intensiivisesti pääsemättä kuitenkaan minkäänlaiseen ratkaisuun." (s. 498-499).
Ja jatkamme edelleen:
"Vuonna 1916 Einstein julkaisi verrattoman elegantteja tutkielmia, joissa hän kuvaili säteilyn emissiota ja absorptiota ainoastaan äärimmäisen yleisin kvanttikäsittein. Hän onnistui tuolloin esittämään Planckin säteilykaavalle "täysin kvanttimaisen" perustelun. Vielä tärkeämpänä hän piti sitä tosiasiaa, että sähkömagneettinen säteily osoittautui aallon sijasta suunnattujen hiukkasten virraksi eli niin sanotuksi neulasäteilyksi, jossa energiakvanteille annettiin myös tietty liikemäärä -- toinen ominaisuus energian ohella. Valokvanttien olemassaolo oli Einsteinin mukaan näin 'käytännöllisesti varmistettu' ja kahta vuotta myöhemmin hän totesikin: 'En enää epäile kvanttien todellisuutta, vaikka edustan tätä näkemystä vieläkin täysin yksin. Näin tulee olemaan jatkossakin, ellei matemaattinen teoria onnistu.' " (s. 499). (Korostukset minun, mk).
Valosähköilmiön selityksen erityinen ominaisuus -- vai puute?
Olen jo vuosia sitten koittanut selvittää onko valosähköilmiön teoria jo kattavasti valmis eli kokonainen.
Se mikä on kiinnittänyt huomioni on, että missään ei selvästi kerrota mistä oikeastaan "ilmaantuvat" ne uudet elektronit, joita sitten erilaisissa laitteissa ja virran kulutuksessa käytännössä hyödynnetään? (Yleensä asia esitetään niin, että säteilytys vain "irroittaa elektroneja" valosähköisestä materiaalista. Mutta tämä selitys ei voi toimia, ellei samalla voitaisi luoda eli tuottaa myös uusia elektroneja).
Ennen "3. Kosmologian" uusia määritelmiä, vaikutti siltä, että valokennoista olisi mahdollista imeä ulos loputtomasti elektroneja ilman, että "tuottomateriaaliin" syntyisi yhä pahenevaa elektronivajausta; eli ilman että niistä tulisi yhä suuremmassa ja suuremmassa määrässä positiivisesti ionisoituja. Mielestäni tämä asiaintila vaatii, että määritellään suoraan ja kiertelemättä, että juuri fotonit muuttuvat tässä psosessissa itse, elektroneiksi.
______________
Lisäys:
Jos ei edellä esitetyn kaltaisesti voida puhua "uusista" elektroneista, niin on silti selvennettävä itse prosessin kulkua. Jos kyse on vain liikkeen siirtymisestä, niin sähköilmiöiden "kaiken kattavassa selittämisessä" riittänee vielä selittämistä, vaikka yleisluontoisesti asiaa jo pitkälle ymmärrettäisiinkin.
3. Kosmologia lähtee tässä siitä ajatuksesta, että kun fotoni halkeaa, niin siitä syntyy 2 elektronia siten , että myös toinen niistä, joka on oikeastaan positroni vielä ollessaan fotonin toisena rakenneosana, muuttuu heti irrottuaan tavalliseksi elektroniksi joutuessaan "vapaaseen kenttään" eli tavanomaisen ympäristömme tilaan, koska se muuttaa automaattisesti oman suuntauksensa kenttään.
( Toinen mahdollinen tapa "kadota" positronille olisi yhtyä vapaaseen elektroniin, joka näin aiheuttaisi annihiloitumisen,mutta [paitsi ettei ilmiötä ole havaittu], en ole voinut päätellä, johtaisiko tämä [ehkä myös fotonitilaan paluu] koko prosessin "tukehtumiseen"?).
______________
Einsteinin etsimä yhdistelmärakenne toteutuu materian pseudopallorakenteessa
Totean nyt vain, että edellä esitetty Einsteinin 'toive' jonkinlaisen yhdistelmärakenteen löytymisestä fotonin "kaksinaisille ominaisuuksille", toteutuu juuri näin 3. Kosmologian pseudopallo-fotonin ominaisuuksissa. Kuten jo aiemmin moniin blogeihin liitetyt useat eri mallipiirrokset ovat ehkä lukijalle näyttäneet, toteutuvat tällaisessa spiraalisäiemallissa, jolla on vielä sopiva rotaatiodynamiikka, juuri ne ominaisuudet, jotka poistavat aiemman epämääräisyyden ja antavat hyvän mahdollisuuden visuaalis-loogiseen ymmärtämiseen.
Kolmannen kosmologian 'malliajattelussa' on motivaation lähteenä toiminut myös muun muassa Heisenbergin "epätarkkuushypoteesi", jonka voidaan vasta nyt sanoa tulleen uudella tavalla selitetyksi -- ja näin tulevan aiempaa paljon paremmin ymmärrettävään muotoon. Tässä ovat hyvänä oppaana toimineet juuri edellä mainituissa teoksissakin esitetyt, kvanttiteorian kriitikon, Einsteinin, syvälliset ja elinikäiset suuntaa antavat tuumailut.
Einstein ei, kuten muistamme, hyväksynyt yksinomaista tilastollista atomi- ja hiukkaskuvaa ja siitä seuraavaa "antideterminismiä", luonnon todellisuuden perustaksi. "Epätarkkuus" syntyy perustasolla juuri siitä, että itse e-oliot ovat spiraaleja -- eivätkä "pisteitä". Tämä merkitsee teoreettisesti myös sitä, että Einsteinin intuitio oli kuin olikin oikeassa: jos voidaan ikäänkuin ottaa 'pysäytyskuva' e-säikeestä, sen muoto ja olemus voidaan esittää aivan tarkan ja kausaalisen kuvauksen tapaan (kunhan tunnetaan vielä sen energia ja 'pyörimismäärään' sitoutunut impulssi jne.).
Kuva 2.
_______________________
____________________
Julkaisen tässä jo blogissa 4. olleen mallikuvan, jotta visuaalinen mielikuva asiasta voi ajattelun myötä vahvistua. (Lukija ehkä voi muistaa aiemmin esittämäni 'pistemäisen hiukkaskäsityksen' kritiikin, jossa perustelin säiemallin ehdotonta paremmuutta.)
____________________
LISÄYS: Kun ajatellaan tässä esitetyn fotonin ominaisuutta "pyoriä polaarisesti" valtaisalla nopeudella, josta nopeudesta seuraa sen energian arvo: mitä suurempi rotaationopeus, sen suurempi energia ja siis lyhyempi aaltopituus. Mutta valossa on aina kyse "säteilypaketista", jossa on eri arvoisia osakomponentteja. Tämä on pidettävä mielessä, ettei langeta liialliseen yksinkertaistukseen, ja että voitaisiin ymmärtää niitä sisäisiä periaatteita, joiden ansiosta valo on niin äärimmäisen oleellinen ja tärkeä koko kosmiselle olemassaololle.
Kun nyt vielä palautetaan mieleen, että juuri tuo fotonien itseisrotaatio on se gravitaation lähde, jonka myös valo omaa "kenttämateriana", voidaan ottaa tähän se näkökulma, jossa pidetään kenttiä eräänä omana gravitaation lähteenä. Ja tästä seuraa, että nyt ongelmallinen "pimeä materia" saa sen oikean selityksensä, joka vapauttaa etsiskelemästä olemattomia "uusia hiukkasia" ja niin edelleen, koska nyt näemme sen syyn, jonka vuoksi galaksien ulko-osien materia "kiertää keskustaansa liiallisella nopudella":
Tuo "liiallinen nopeus" on siis ollut "pimeän aineen" hypoteesin esittämisen peruste, jonka uusi mallimme on nyt toivoakseni voinut poistaa 'väärien selitysten arsenaalista'. (21.03.15 mk).
____________________
Tämä malli, jonka olen vapaamuotoisesti periaatemalliksi hahmotellut, ei tietenkään vastaa "oikean fotonin" tarkkaa 'ulkomuotoa'. Mutta tämä malli antaa ajatustyölle sen tarvitsemaa hahmotuskykyä, joka on tärkeää, jotta olisi mahdollista kehitellä ideoita. Tässä edellä esittämäni ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi etsiä tilalle vielä jotain 'uutta'.
Jo tällä mallilla päästään pitkälle, kunhan sitä tarkennellaan, sen merkitystä pohditaan ja sen täydennykseksi saadaan riittävasti sekä matemaattista että käytännöllistä konkretiaa. On muistettava, että lähtökohtana pidän jo kolmannessa blogissa melkoisen hyvin kuvailtua "pseudopallorakennetta", jolle ei tietääkseni ole aiemmin minkäänlaista 'tosi konkretiaa' edes yritetty määrittää. Tässä on syytä muistaa, että useimmiten löytyneet "matemaattiset oliot" ovat osoittautuneet sitten myös luonnon todellisuuden jonkinlaisiksi osiksi.
Ei olisi siis ensimmäinen kerta, kun matemaattiselle oliolle löytyy luonnosta vastine. Se on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Itse tätä 'pseudopallon pintaa kiertävää spiraalista rakennetta' on saatava jatkossa täsmällisemmin määritettyä ja muotoiltua atomi- ja kvanttiteoriaa oikein kuvaavaan formaattiin sopivaksi ja siten siis myös käytännössä palvelevaksi 'työkaluksi'.
Lisäksi kuvasta puuttuu vielä jotain olennaista
Vuosikausia kestäneiden perusteellisten pohdiskelujen tuloksena, sen jälkeen kun olin ensin päätynyt itse materian perusrakenteen mallinnuksessa pseudopallon geometriaan, tulin tilanteeseen, joka pakotti kysymään: kuinka sitten itse avaruus laakeana ja kolmiulotteisena voisi rakentua niin, että se täydentäisi tämän mallin ja antaisi taas ajatukselle uudenlaisen 'visuaalisen mahdollisuutensa'.
Onhan vaatimuksena oltava sellainen kattava mallinnus, joka ottaa huomioon sellaisen "täydellisen avaruuden" mallinnuksen, että se toteuttaa myös euklidisen avaruusmallin vaatimuksen, kun sitä tarkastellaan kokonaisuutena. Siis: euklidinen avaruuden yleinen malli, miinus "pseudopallomateria" = se avaruuden yleinen rakenneominaisuus, joka täydentää avaruuden laakeaan euklidiseen reaalimuotoonsa.
Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi sain varsin hyödyllistä apua muun muassa Oiva Ketosen teoksesta "Suuri maailmanjärjestys". Sen sisältöön kuuluu esimerkiksi luku, jonka nimenä on: "Avaruusprobleeman teoreettinen analyysi 1800-luvulla". Ja tässä on erilaisia alalukuja ja teemoja kuten "Riemannin lähtökohdista", joista olen saanut huomattavan paljon ammentaa sellaista perustietoutta, jota ilman on "avaruudellista teoriaa" melko mahdotonta rakentaa.
Mutta, koska tässä ei ole tarkoitus asian tähän puoleen varsinaisesti syventyä, viittaan vain erääseen käsitteellisesti 'avaavaan' matemaattisluonteiseen kuvaan, kompleksitasoon, jonka kuvan liitän havainnollisuuden vuoksi tähän ja palaan sen jälkeen sanalliseen selvitykseen.
Kuva 3.
_________________
Yllä olevan kuvan 'selityskyky' selviää, kun sen esittämään käsitekokonaisuuteen saa jonkinlaista konkretiaa -- ainakin ajatuksen tasolla. On nimittäin niin, että esimerkiksi pseudopallorakenteen sovellus todellisen 3-ulotteisen fotonin kuvaukseen (tai mielikuvaan), vaatii ottamaan huomioon fotonin rotaatiodynamiikan. Tämä edellyttää muun muassa, että mallikuviemmekin fotonit saatetaan pyörimään huimalla kierrosluvulla akselinsa ympäri, ja tällaisen hyrrän osien ymmärtäminen tietyllä tavalla imaginaarisiksi, on juuri niiden toiminnan ymmärtämistä -- ja sen vaatimaan ajatteluun voidaan virittäytyä yllä olevaa kompleksitasoa hyväksikäyttämällä. ( vrt. oheiset piirroskuvat sovellettuina).
Kunhan kompleksilukuihin ja imaginaariseen 'olemassaolon muotoon' hieman tarkemmin perehdytään, voidaan tätä (muotoa) käyttää juuri tässä omaksumiemme ajatusmallien visualisoinnin ja 'konkretian' parempaan hahmotukseen. Sillä onhan aivan selvää, että esimerkiksi positroni -- fotonin osana -- ei tässä ominaisuudessaan ole 'reaalinen', vaan e-oliot (myös elektroni) omaavat fotonimuodostelmassaan juuri "imaginaarisen olemuksen".
Jos nyt 'harrastajalukijaa' on alkanut tympäistä nämä melko pitkälliset 'jaaritukset' ilman uutta sisältöä, niin seuraavaksi tärähtää sitten se "pointti", jonka vuoksi olen joutunut tavallista enemmän 'pohjustelemaan'.
Nyt seuraa sitten se varsinainen "pommi": ehdotan, että materian pseudopallorakenteen vastapoolina toimii reaaliavaruuden muodon täydentäjänä "amorfinen avaruus".
Amorfinen rakenne on esimerkiksi virheettömällä lasilla. Se on ominaisuus, joka kuuluu (tässä tapauksessa täysin kirkkaalle) "kiteytymättömälle nesteelle", jolla on sisäisesti 'täysin tasa-arvoinen suuntautuneisuus'. Tällainen vaatimus tulee esittää avaruudelle, joka toimii "pseudopallomaterian vastapoolina" antaen tälle 'laakeuden' -- ja yleisen eukleidisen kokonaisrakenteen.
_______________
Olen päätynyt "amorfisen avaruuden" käsitteeseen sellaisen pohdiskelun seurauksena, jossa olen ollut pakotettu löytämään täydentävän 'vastamuotoilun' itse materian rakenteeksi määritellylle 'pseudopallo-rakenteelle'. Tässä omaksuttu aineen ja säteilyn yhteinen perusrakenteen malli-idea on mielestäni ainoa mahdollisuus päästä juuri sille "yhtenäisperustalle", jota esimerkiksi Albert Einstein piti oleellisen tärkeänä, kun aiotaan päästä "materian yhtenäisteoriaan", joka jo lähtökohtaisesti ottaa huomioon aineen ja energian toisikseen muuttumisen dialektiikan. Tässä kokonaismäärittelyssä tulee myös mahdolliseksi se "kentän atomistinen johtaminen", jota Einstein jo varhain peräänkuulutti.
Amorfisuus ei ole tässä kuitenkaan mikään 'ratkaiseva piste', joka olisi joko pakko hyväksyä tai hylätä sitten koko tällainen rakentumismalli. Se sijaan olisi periaatteessa mahdollista esittää myös jonkinlainen enemmän 'rakenteellisesti määrätty' vastageometria (siis pseudopallorakennetta täydentämään sen 'vastapoolina'). Mutta itselläni ei ole olemassa sellaista matemaattista kompetenssia, että voisin ryhtyä tämän tapaiseen rakenteluyritykseen. Niinpä katson tämänhetkisestä tilanteesta lähtien, että myös 'amorfisuuden' kanssa on mahdollista jatkaa elämää.
(Samankaltaista problematiikkaa esiintyi myös jo varhain 1800-luvun eetterin 'olemuksen' määrittelyn yrityksissä, josta on tarinaa Blogissa 6., jos sattuisi kiinnostamaan. En kuitenkaan itse pidä "ei-aineellisen" avaruuden määrittelyssä mitään "nesteenkaltaisuutta" sitä kuvaavan käsitteenmuodostuksen lähtökohtana.
Paljon tärkeämpää on pitää mielessä, että juuri tässä 'amorfisessa avaruudessa' ovat olemassa ne edellytykset, joita tarvitaan aiemmin esittämääni "kenttien kietoutumiseen". Ja kuten lukija muistanee, oli tämä se selitys, jonka 3. Kosmologia tarjoaa niin kutsutun "pimeän aineen" eli galaksitason "puuttuvan massan" selityksesksi.).
Lainaus 8. blogista:
"Kentät ja kenttämateria osallistuu siis aineen erilaisten rakenteiden ja muotojen ohella myös itse "gravitoivaan perustehtävään" muun merkityksensä ohessa. Tämä kenttien rooli muun muassa galaksien ja galaksijoukkojen pysyvyyden ylläpitäjänä, selittää täysin luontevasti niin sanotun viriaaliteoreeman kautta esiin nousseen "massan puutteen". (Tämä ilmenee muun muassa galaksien uloimpien tähtien ja muun materian "liian suurena" kiertonopeutena). Tuon "liiallisen nopeuden" fysikaalinen selitys kaipaa siis lisämassaa galaksien ulko-osien kiertoratojen sisäpuolelle.
Mutta koska tuota "tarvittavaa lisämateriaa" ei ole tahtonut uusina hikkaslajeina tai muina ennen tuntemattoman aineksen löytöinä, kovasta yrityksestä huolimatta, löytyä, kannattaa tarkastella tässä yhteydessä 8. blogin argumentointia sen alusta saakka.
http://mikalogia.blogspot.fi/2013/03/3-kosmologia-osa-8.html
Eräitä johtopäätelmiä 3. Kosmologian geometrisista periaatteista
Sitä vioidaan pitää varmana, että itse pseudopallorakenne on negatiivisesti kaareutunut ja voi omata juuri tästä syystä atraktiivisen, puoleensavetävän, ominaisuuden: eli se on gravitaation dynaaminen lähde. Tällainen perusrakenne suhteutuu "aineelliseen perusrakentumiseensa" siten, että sen rakenteen 'monistaessa itseään' ja lisätessään itseensä yhä enemmän lisämassaa, jos sitä vain on saatavilla, se lopulta muotoutuukin niin, että lopputulemana on ulkoisesti usein pallomainen rakenne, kuten avaruuskappaleiden rakenteesta, tähdistä ja planeetoista tiedämme. Tällainen kasvutapa on seurausta siitä, että pseudopallo-ydinten yhä kasvava valtaisa määrä ja niiden ahtautuminen toistensa lomaan, 'sisäkkäin' ja päällekkäin saa niiden omasta muodosta poiketen toisenlaisen - eli pallomaisen rakenteen. Mutta, jos massaa vain on riittävästi ja olot ovat tähän suotuisat, niin galaksinytimien mustissa-aukoissa - niiden äärimmäisen suurissa massakeslittymissä ja supertiheyksissä - tapahtuukin sitten se, että ne alkavat hakeutua 'ydinmuotoonsa', koska se on niiden ainoa mahdollinen tapa tässä tilanteessa enää tiivistää rakennettaan. Ja niin materian uudelleenkierrätyksen lataus on jälleen näissä 'miiluissa' valmistunut kypsyyteensä, josta voi alkaa ajoittainen vedyn "jälleensyntymä".
Tässä on hyvä muistaa, että avaruuskappaleiden koon yhä kasvaessa, ne lopulta palaavat "alkurakenteen" kaltaiseen tilaan. Eli, kun massaa kertyy 'tarpeeksi', tähtien materia voi romahtaa 'mustaksi aukoksi' tai neutronitähdeksi, jotka syntyvät supernovaräjähdysten yhteydessä. Mustat aukot voivat galaksien ytimissä kasvaa valtaisiin mittasuhteisiin, joissa ne itse 'omaksuvat' tietynlaisen pseudopallorakenteen, sekä ajoittain luovat suihkupurkauksillaan vastaavanlaista uutta perusmateriaa: protoneja ja neutroneja -- ja näin ympyrä sulkeutuu.
Kuva 4.
Google + kuva, jonka oheistekstissä mainitaan, että Hubble-teleskooppi on tutkinut galaksin M 87 tunnettua materiasuihkua 13v. aikana ja on selvinnyt muun muassa, että suihkussa esiintyy kierteisyyttä ja jonkinlaista "paakkuuntumista", joka vaihtelee: väliin tihentyen, väliin harveten. Tämä vastaa hyvin niitä käsityksiä, jotka nyt esillä olevaan "3. Kosmologiaan" sisältyvät ikään kuin jo luonnostaan. (Mainintoja useissa blogeissa).
________________________
Tällaisen rakentumisen tapahtuessa, siinä toteutuu 'negatiivisen ydinkaarevuuden' kompensoituminen -- itse aineellisen rakentumisen toteutuessa varsinaisissa konkreettisissa (pallomaisissa) avaruuskappaleissa sen jälkeen, kun riittävä jäähtyminen on tapahtunut ja varsinainen tähtimuodostus pääsee tapahtumaan.
Toisaalta on pääteltävissä, että edellä hahmottelemani "amorfisen avaruuden sisäisiin ominaisuuksiin" tulee kuulua muun muassa, että se omaa sellaisen 'positiivisen kaarevuuden' elementin, että tämän suhteen tapahtuu tietty (aineellisen materian pseudopallorakenteen negatiivisen kaarevuuden) positiivinen kompensaatio.
Tämä tila-avaruuden positiivinen kaarevuusominaisuus ei kuitenkaan 3. Kosmologian teoriarakenteessa merkitse minkäänlaista "yleistä työntöominaisuutta", jollaisesta nykyinen 'big bang'-kosmologia spekuloi. Mitään tällaista 'laajenemisideologiaa' ei todellakaan ole perusteltua ylläpitää ja jatkuvalla 'hehkutuksella' tätä uskomuskompleksia aina vain vahvistella.
"3. Kosmologia" torjuu tällaiset laajenemisspekulaatiot useilla painavilla perusteilla:
Ensinnäkin osoittaa merkillistä filosofista avuttomuutta torjua jo lähtökohtaisesti äärettömän universumin reaalinen mahdollisuus. Nykyinen erityisen 'alun ja lopun' mystiikkaan sitoutuminen estää jo todellista uutta tutkimusta, koska se "uskomuskentässään" edellyttää, että nähdään vain se minkä 'alkuräjähdyslasien' kautta on 'sallittua nähdä'. Niinpä käytännön tutkimusta ohjaa toive saada yhä enemmän 'lisätodisteita', jotta vain nykyteorian uskomuspohjaa voitaisiin edelleen vahvistaa.
Toiseksi voin todeta, että (hienoisesta epäröinnistä huolimatta) nykytutkimus pyrkii varsin voimallisesti yhä vain torjumaan sellaiset kriittiset ehdotukset, joita voidaan esittää esimerkiksi kosmologisen punasiirtymän nykytulkintaa vastaan; tai muun muassa esimerkiksi ehdotukset Michelson-Morley koetulosten uudelleen arvioimiseksi tai tämän erityisen koetuloksen suoranaiseksi kumoamiseksi, koska kosmisen säteilytaustan löytö 1965 antaa tälle kokeelle aivan 'uudenlaisen luonteen', kuten esimerkiksi Raimo Lehti on todennut. (Katso Raimo Lehti, "Paikka Suhteellisuusteoriassa ja kosmologiassa", Tieteessä Tapahtuu, verkkolehti, Julkaisija, Tieteellisten Seurojen Valtuuskunta, 2000/5). LEHTI
Ja mikä on oleellista, tässä esittelemäni itseohjautuvan, kyberneettisen ja kosmisen materian täydelliseen kiertokulkuun perustuvan niin sanoakseni "luonnollisen kosmologisen mallin" vaihtoehto, on todellakin eräs tie 'päästä ulos' niistä ylittämättömistä vaikeuksista, joihin vääriin perusnäkemyksiin sitoutumisella ja eräänlaisella "silmien sulkemisella" muunlaisilta vaihtoehdoilta, kosmosta koskevassa nykytieteessä on jouduttu.
____________________
Kuva 5.
Yllä olevan kuvan M 87 erittäin pitkä ja terävä suihkupurkaus, jota on jo vuosia saatu hämmästellä. Tarkka tieto suihkun rakenteesta on nyt vihdoin saamassa sisältöä? Jonkin tyyppisestä 'luomisen purkauksesta' on joka tapauksessa kyse. Näillä suihkupurkauksilla -- ja erityisesti niiden gammapurkausiin ja vastaaviin suurenergiapurkausiin liittyvillä muodoilla, on merkitystä "3. Kosmologian" perusteiden tarkastelun ja sen yleisen validiteetin varmistamisen kannalta.
Mutta nyt on aika päättää tämä osio ja siirtyä blogiin 14.
.....jatkuu...
