3. KOSMOLOGIA OSA 11

11. Blogi

3. Kosmologia osa 11

Kosmisen kybernetiikan toiminnan

ja selittämisen jatkotarkasteluja

Ne, jotka ovat kiinnostuneina tutustuneet materian alkeishiukkasten ja atomitason ilmiömaailmaan ja sen toiminnallisiin lainalaisuuksiin, ovat ehkä empien huomanneet joissain kuvauksissa ikään kuin hieman ristiriitaisia elementtejä. Kun tutustutaan atomin elektronirakenteen saloihin ja samalla elektronikuorien energeettisiin ominaisuuksiin, huomataan että atomin kaksi sisintä elektronia, jotka sijaitsevat ydintä lähimpinä, kuvataan niin, että ne ovat "perustasolla", ja että tällä perustasolla niillä olisi vähiten energiaa. 

Tästä sitten edetään raskaampien atomien osalta aina 7 elektronikuoreen, joka on atomien uloin mahdollinen e-kuori. Tähän uloimpaan e-kuoreen sanotaan sitoutuneen eniten energiaa, vaikka se onkin löyhimmin sidoksissa itse ytimeen (?). 

Outo juttu, mutta en itse oikein voi ymmärtää kuinka asian laita voisi olla näin... Kun atomitasolle kohdistuu eri energian omaavaa säteilyä, niin on selvää kuitenkin, että voidakseen irrottaa esimerkiksi sisimmän elektronin "kuoreltaan", tarvitaan paljon suurempienergistä säteilyä kuin mikä riittäisi ulko-osien elektronien irrottamiseksi. Tätä kuvausten ristiriitaisuutta kannattaa pohdiskella myös itse säteilyn erikoisen käyttäytymisen kannalta, sillä eihän tähän erityiseen ilmiöön voine soveltaa mitään klassisen fysiikan "potentiaalienergian" käsitettä.

(Eräs mahdollinen erheen selitys olisi se, että kukin e-kuori omistaisi saman energian, mutta uloimmat kuoret vain jakaisivat sen useamman elektronin kesken -- ja tästä syntyisi ehkä hieman epätarkka ajatus, että ulommat kuoret omaisivat enemmän energiaa?) 

Mutta kuten esimerkiksi vedyn energiakaaviosta nähdään energiat seuraavat tiettyä, selvästi epälineaarista käyrää.

 

Kuva 1.

________________

"Kolmannen kosmologian" mallinnus voi selittää asian paremmin

Kun säteilyn energia kasvaa, sen niin kutsuttu, aaltopituus, lyhenee. Tässä piilee se sama 'outous', jonka jo edellä totesimme elektronien osalta. Kun muistelemme, mitä aiemmissa blogeissa on jo näitä asioita sivuavasti kerrottu, huomaamme oivallisen mahdollisuuden ymmärtää mistä tässä on reaalisesti kyse. 

Asian valaisemiseksi kannattaa lisäksi muistaa esimerkiksi myös sen supistumisen teho, joka ilmenee kaunoluistelijan piruettien liikkeessä. Kun luistelija pyöriessään vetää raajansa mahdollisimman suppeiksi vartaloaan myöten, saa pyöriminen tästä suuren lisänopeuden. Ja ilmiö on myös kaksisuuntainen: jos esimerkiksi kädet levitetään uudelleen, hidastuu liikekin vastaavasti. 

Atomien ja atomiytimien tasolla on vielä tavattoman paljon tyhjää tilaa, kun tilaa verrataan siihen, minkä itse ydinhiukkaset itselleen tarvitsevat. Niinpä voidaan nähdä, että mitä suuremmista massoista ja energioista on kyse -- sitä tiukemmin materian perustekijät kietoutuvat itseensä (ja toisiinsa). 

Atomiytimet ovat jo sinänsä erittäin "tiiviissä paketissa" muuhun tavallisen aineen atomitason tiheyteen verrattaessa. Mutta esimerkiksi neutronitähdissä tai "mustissa aukoissa" itse atomiytimetkin ovat vielä romahtaneet (kiertyneet tai oienneet) niin, että likimain kaikki "tyhjä tila" (tai kenttätila) on jo täysin täyttynyt itse materian alkeisosista eli: "3.  Kosmologian" e-hiukkasista  - tai perinteisesti niin kutsutuista "kvarkeista". 

SÄIKEIDEN PAKKAAMISESTA

Jos ajatellaan "e-säikeitä" kaareutuvina kartio-kierrejousina, kuten "3. Kosmologiassa" tehdään, on selvää, että sellaisen rakenteen supistaminen minimiinsä on paitsi keskinäistä tiivistämistä, ennen kaikkea ja kaikkein tiiviimmässä muodossaan myös kierteiden 'oikaisemista'. Tätä voidaan ajatella esimerkiksi myös musta-aukkojen lopputiivistymisenä, jossa säierakenne joutuu ikään kuin "kylki kylkeen" ja tilaa saadaan erittäin tehokkaasti poistettua. (vrt. piirroskuviin).

Itse pidän oikenemisen mielikuvasta, koska oietessaan kierteiset e-oliot voivat muodostaa juuri esittämäni kaltaisia "e-positroni kaksosia", joista protonit voivat muodostua, kun ne pääsevät ensin "kylki kylkeen". Näin ne lukkiutuvat sitten kierteisenä tuplasäikeenä protonitilaan ja sitomalla itseensä vielä suurienergisen elektronin, ne saavat "yhtymässään" lukittua sen n. 1836 kertaisen elektronimassan, joka niillä vetyatomissa tiedetään olevan. 

"Oikeneminen" on lisäksi myös säikeelle erittäin looginen "tapa" vetäytyä tai romahtaa kasaan -- siis tihentyä oleellisesti niin supertiheään tilaan kuin vain on mahdollista.

Protonien luovan muodostumisen lähtökohtana on juuri se, että ne ovat m-aukon valtavan paineen oloissa jo valmiiksi "tilaisuudessa" muodostamaan se 'kaksonen', joka liitettyään itseensä vielä hyvin suurienergisen elektronin, muodostuu protoniksi niissä "jeteissä" eli giganttisissa suihkupurkauksissa, joita galaksiytimien m-aukot ja ns. kvasaarit tunnetusti sisältään materiasuihkuissaan avaruuteen sinkoavat.

Materian jälleensyntymä

Tässä esittämässäni uudenlaisessa mallissa on kaikilla tasoilla kyse säierakenteen suomista eduista, sekä siitä, että säikeillä on aivan erilaiset edellytykset yhtyä toisiinsa ja siten mahdollistaa täysin eri tasoinen ajatuksellinen ja jopa "loogis-visuaalinen" näkemys, jota Kosmos noudattaa nerokkaassa rakennustoiminnassaan. Tämä rakenne on esillä myös oheisen piirroksen karkeasti hahmottelemassa protonin mallinnuksessa. 

Säierakenne mahdollistaa sen tämän teorian olennaisen teesin; että kun 2 positronia voi säierakenteensa ansiosta "nepparoitua" ja lukkiutua toisiinsa, kaapattuaan vielä yhden elektronin "salvakseen" (tämän tapahtuessa valtaisissa galaktisissa purkauksissa, elleivät jo ole valmistuneet itse musta-aukoissa), niin se on mahdollista ainoastaan juuri e-olioiden säie- ja spiraalirakenteen ansiosta. 

Protonin synty (tai "jälleensyntymä" kosmisen materian kiertokulussaan) on mahdollinen juuri siksi, että positroni voi säikeenä "oieta" riittävässä energiassa niin, että se voi saada kylkeensä toisen, ja näin "kiteytyä" niin sanotuksi kaksoseksi. Tämän yhtymän lukitsee sitten pysyväksi tähän "kaksoseen" yhtyvä elektroni. Näin syntyy protoni.

Juuri "kaksosnepparoitumisestaan" protoni saa kiittää pysyvyyttään ja pitkäikäisyyttään. Ja juuri tästä kaksostumisesta saa protoni sen noin 1836 kertaisen e-massansa, joka sille on tyypillinen (ja, joka toimii meidän atomimassojemme perustana). 

Nyt on pidettävä luonnollisesti mielessä se, että varsinaisesti tämä 1836 e-massaa latautuu protoniin niissä äärimmäisissä olosuhteissa, joita esiintyy galaksien ytimien giganttisissa musta-aukoissa. Toisaalta on nyt jo selvää myös se, että tällaiset protoneja ja neutroneja luovat olosuhteet ovat aivan tavanomaisia ja yleisiä koko laajassa galaksiavaruudessa. 

Protonien luomista tapahtuu kaiken aikaa eri puolilla, mutta samaan aikaan toisaalla niitä myös tuhoutuu vastaavasti. Ja näin toteutuu toisaalta aineen jälleensyntymä, mutta myös toisaalta, materian ikuisen säilymisen laki.

______________________

Kuva 2.

(Huom! Spin 1/2 + 1/2 = 1, mutta sähköisesti [-1/2] + [ +1/2] = 0.)

__________________

Kuten yllä olevasta kuvasta voidaan ajatuksellisesti kehitellä, havaitaan että jos tämän mallifotonin energiaa lisätään lisäämällä sen pyörimisen kierroslukua, sen koko supistuu kierroslukuaan vastaavasti. Ja mikä on mielenkiintoista, tämä ilmiö vastaa jo edellä muun muassa 1-4 blogeissa esitettyä materian olemukseen ja gravitaatio-ominaisuuteen liittyvää selitystä. 

Esitin siis jo näissä hahmotelmissa sen materian (protonin ja neutronin) atraktoivan eli puoleensa vetävän ominaisuuden selityksen, että nämä aineen perusoliot: e-säieoliot; fotonit; elektronit; protonit ja niiden yhtymien kautta 'materia yleensä', omaavat juuri edellä kuvatun ominaisuuden jo lähtökohtaisesti. Se on niiden perustava rakenteellinen ja dynaaminen ominaisuus. 

Voidaan ehkä sanoa myös, että tähän perusperiaatteeseen sisältyy koko aineellisen materian ja myös osaltaan energian olemassaolon ja toiminnan "salaisuus". Näyttää siltä, että tätä "kosmista perusominaisuutta" käyttävät myös elävät biologiset järjestelmät oman liikkeensä ja siis "elämänsä" eräänä perustoimintona, kuten esimerkiksi bakteerien omista liikuntaa hoitavista moottoreista on voitu havaita. 

________________

Kuten lukija muistanee, vetovoimassa on kyse eräänlaisesta ydinaineen ja kentän suuntautumisen turbiinimaisesta ominaisuudesta, joka pyrkii vetämään ekvaattorillaan puoleensa, ja suuntaamaan kentän 90 asteen kulmassa napojensa suuntaan.

Siispä: Kun pseudopallon pintaa kiertäväksi ajateltu spiraalisäie saa lisäenergiaa liikkeen muodossa, se supistuu; ja kun sen energia pienenee, se laajenee vastaavasti. Näin olen oppinut itselleni selittämään nämä muuten varsin paradoksaalit ilmiöt. Ja tästä on ollut se hyöty, että en ole tuskaantunut näiden hieman vaikeahkojen selitysten epähavainnollisiin ristiriitoihin -- ja näin on ollut mahdollista kehitellä niin sanotusti järkeen käypiä selitysmalleja, sekä myös luonnostella mahdollisia uudenlaisia malleja, jotka paremmin voisivat vastata tätä mikromaailman todellisuutta. (Eikä tämä ole vaatinut sen kummemmin kyseenalaistamaan tieteellisten tutkimusten uusia havaintotuloksia, vaan on pikemminkin tarjonnut parempaa tulkintaa ja sen kautta myös ehkä parempaa ymmärryskykyä?). 

– On tietysti hyvä tässä yhteydessä vielä muistaa se "kaasulakien" kertoma tosiasia, että samassa tilavuudessa ja paineessa on, hieman paradoksaalisesti, aina likimain sama määrä - eri alkuaineiden (eri kokoisia) molekyylejä.

Fotonikaasun analogiasta

Vaikka fotonien osalta on otettava huomioon myös relativistiset tekijät, on nähtävä myös yhtenevyys: ei ole kysymys vain pelkästä analogiasta. On tärkeää nähdä kaiken taustalla oleva perusta; se kenttä, jonka olemusta ja ominaisuuksia olemme jo monin tavoin tarkastelleet; kosmisen taustasäteilyn muodostama yhtenäiskenttä.

Lisäys:
Jos ajatellaan edellä kuvailtua - aaltopituuden lyhenemisen - fotonin supistumisen - paradoksia, niin onhan toisaalta varsin järjellistä, että suuremman energian omaavia fotoneja on mahduttava samaan tilavuuteen enemmän, koska kenttäfotoniin on mahduttava juuri oikea määrä, juuri oikean energian kvantteja, jotta ne voivat maksimoida oman kantokykynsä. (Edellä esitettyä kannattaa tarkastella myös laser-periaatteen antamien mallien tai esimerkkien valossa). 

Se, mitä pidän omissa tuloksissani merkittävimpänä on siinä, että nämä omat mallinnukseni tarjoavat nyt ehkä ensimmäisen kerran todellisen mahdollisuuden kaikkeuden yhtenäiseen ja kokonaisvaltaiseen malliin. Ja tällaisen mahdollisuuden ilmaannuttua peräänantamattoman perusteiden arvioinnin, pitkällisen epäilyn ja moninkertaisen (oman) kyseenalaistamisen tuloksena, on vain tyydytyksellä todettava, että näitä samoja perusteita ja periaatteita voi todellakin soveltaa koko maailmankaikkeuden kattaviin kosmisiin rakenteisiin. Tältä pohjalta olen kehitellyt idean yleisestä kosmisesta kybernetiikasta, joka on jo lukijalle varmaankin tullut aiemmista blogeistani jotenkin tutuksi – ainakin käsitteenä. (Vertaa "Materian kierto- ja kehityskaavio"). 

  

Kuvassa esitetään eräitä mustan aukon dynaamisia funktioita.


Hieman tiivistelmää väliin... 

JOHDATUS KOSMISEEN KYBERNETIIKKAAN

Se kosmologian nykysuuntaus, jossa oletetaan, että ”yhden alun alkuräjähdyksestä” voitaisiin selittää koko kosmoksen jonkinlainen lineaarinen kehitys alkutilasta nykyiseen ”kypsyyteen”, saattaa koko tieteenalan merkilliseen (ja tarpeettomaan) hämmennyksen ja sekavuuden tilaan. Jouduttuaan epätieteellisten spekulaatioiden avoimeksi temmellyskentäksi ’pimeine aineineen’ ja ’pimeine energioineen’, kosmologia on vieraantumassa siitä tieteen ihanteesta, että sen tulee aidosti lisätä todellisuuden ja sen ilmiöiden tieteellistä ymmärtämistä.

Kuva 4.    Kaavio esittää havainnollisen vaihtoehdon kosmoksen laajan tason toiminnallisesta mallista, joka perustuu materian jatkuvan kierron ja uusiutumisen periaatteille. Tässä mallissa kosminen säteilytausta muodostuu yleisesti jäähtyvästä galaktisesta valosta.

________________

Tämän kaavion syvällinen ymmärtämisen edellytyksiä lisää se, että lukijalla on melko hyvät tiedot fysiikan perusteista, mutta varsinkin astrofysiikasta, sekä tähtitieteen ja kosmologian uusimman tutkimuksen tuloksista ja samoin tutkimusta suuntaavista ongelmista.

Kuitenkin huolellisella kuvan ”tapahtuma- ja ajatuskulkujen” tutkistelulla tätä alaa jo hiemankin tunteva löytää uudenlaisia teoreettisia perusteita sekä esittävää että edellyttävää kosmologisten prosessien kuvausta, ja myös uudenlaista kuvaustapaa. Erityisiä uusia elementtejä esityksessä on A. Että maailmankaikkeus on aluton ja loputon kiertoon perustuva prosessi ja B. myös protonit ja neutronit uudelleen luodaan prosessissa miljardien vuosien suuressa kosmisessa kierrossa.

(Yllä oleva tiivistelmä on peräisin näitä blogeja edeltävältä suunnittelun kaudelta noin parin vuoden takaa. Kuvassa olevan "Kosmisen kaavion" olen kyllä alkuaan ideoinut jo yli kymmenen vuotta sitten, joskus 1990-luvun lopulla.)

Kuva 5.

Galaksien välisen dynaamisen vuorovaikutuksen näkymiä.

Materia ja galaksinytimien supermassiivisten musta-aukkojen luova kosminen dynamiikka  

Lainaus 2. Blogista:

"Kun aine, kosmisessa kiertokulussaan, joutuu takaisin synnyinpaikkaansa, giganttiseen galaksin keskustan mustaan aukkoon (tai kvasaariin), se kokee olosuhteet, joissa sen kaikki alkeisosat tulevat täysin yhteneviksi – ja niiden rakenteen jousimaiset jännitteet tulevat tässä 'myllytyksessä' oikaistuiksi. 

Tässä giganttisessa prosessissa, elektroni-positroni-kvarkkisäikeet ovat 'valssautuneet' ja oienneet siten, että kaksi positronia voi jopa yhtyä ja muodostaa kaksosen, joka tavallaan 'jäätyy' giganttiseen suihkupurkaukseen päädyttyään. Kun tähän tilaan liittyy (purkaussuihkussa) nyt vielä suurienerginen elektroni siten, että se sitoutuu ehkä vain toiseen positronikaksosen komponenttiin, niin se muodostaa sen kanssa näin lukkiutuessaan protonille tyypillisen hadronisen rakenteen. 

Edellä kaavaillussa prosessissa on näin, galaktisen 'musta-aukko jättiläisen' prosessoimana, syntynyt täysin uusi protoni kosmisen kierrätyksen lopputuotteena. Tämä materian kyberneettinen uudelleenkierrätys on varsin perusteltavissa oleva prosessi, perustavimpien kosmisten tapahtumien validiksi mallintamiseksi ja teoreettisen kuvailun peruslähtökohdaksi.

Olemme yllä siis hahmotelleet protonin perusrakenteen mallin, jossa kaksi positronia on keskenään 'nepparoitunut' eli tavallaan 'yhteenhitsautunut' – säie säikeeseen – siten, että ne samalla sitovat itseensä yhden elektronin muodostaen näin aivan tietynlaisen 'elektronitripletin'.

Kun kosmisen kybernetiikan ohjaamassa laajassa materian kosmisessa kiertokulussa on syntynyt uusi joukko protoneja (ja n. 25 % neutroneja), ne jälleensyntymänsä päätteeksi alkavat, jäähtyvänä kaasu- ja pölykoostumana,  aivan uuden kosmisen kiertonsa tähtien ja muiden ainekoosteiden 'perusraaka-aineena', jota gravitaatio ja entropia yhteistuumin 'paimentavat' uusien tähtien alkioiksi."

(Lainaus 2. Blogista päättyy).

____________________

Edellä toisessa kappaleessa hahmoteltu käsite "jäätyy" on tietysti varsin kuvaannollinen. Oleellinen ajatuskulku on se, että massiiviseen "musta-aukko miiluun" päätyneet, aineen varsinaiset perusosat: e-säikeet, joiksi kaikki materia näihin massiiveihin jouduttuaan muuttuu, tulevat tässä "mankelissa" täysin yhteneviksi rakenteeltaan -- ennen kuin ne kohtaavat jälleensyntymänsä, päästessään lopulta valtavien dynaamisten suihkupurkausten rakenne osiksi -- ja saadessaan näin taas varsinaisen ainemuotonsa; eli tultuaan jälleen elektroneiksi ja protoneiksi.

Tältä pohjalta ja näissä prosesseissa syntyvät pääosin ne kaikkein suurienergisimmät kosmiset säteet, joiden alkuperää on usein alan kirjallisuudessa hieman ihmetellen "arvuuteltu". Tämä sama selitysmalli on täysin sovellettavissa myös paljon ihmeteltyihin jättimäisiin gammapurkauksiin. "3. kosmologian" on varsin luontevaa selittää nämä ilmiöt omaamistaan uudenlaisista perusteista lähtien. Niinpä, jos uusi teoria on lähtökohtana, niin "ihmeiden aika" on vihdoin tältäkin osin väistymässä.

Kuva 6.

Yllä on taiteilijan esitys massiivisen musta-aukon olemuksesta, sen niellessä itseensä ympäröivää ainesta ja samalla suihkupurkausten kautta luodessa muun muassa aivan uutta materiaa sen alkeisosista.

Tietysti on myös niin, että osaltaan on näiden ilmiöiden selityksissä oltava mukana monia muitakin tekijöitä, mutta itse ilmiöluokka alkaa nyt saada omassa sarjassaan jonkinlaista omaa ryhmitystään ja itsehallinnallista sisäistä koherenssia. Onhan selvää, että sekä kosmisen säteilyn syissä että gammapurkausten "auki" selittämisessä on lukuisia muitakin kosmisia tapahtumia taustalla, kuten esimerkiksi tähtiluokassa neutronitähtien törmäykset tai supernovien jokin erityisluokka ja niin edelleen.

_________________

Mutta itse olen jokseenkin vakuuttunut, että edellä esittämäni kaavailut ja niiden perustelut voivat antaa kosmologialle juuri sellaista uuteen suuntaavaa ideointia ja ajatuksen kulun uutta tapaa, että kosminen teoria ja kehittyvä havaintomaailma voivat paremmin kohdata toisensa ja myös entistä paremmin nähdä yhteiseen "kosmisen tieteen" tulevaisuuteen.

Ja mikä itselleni on ollut ensisijaista: oletan, että näiden käsitteiden ja määritelmien vähittäinenkin avautuminen ja arkipäiväistyminen, tulee ajan mittaan myös johtamaan kosmoksen yhä laajempaan kansantajuiseen ymmärtämiseen. Kun oudot käsitteet saavat hahmon ja ajatus ikään kuin paremmin löytää ne, seuraa siitä, että käsitteet, niiden mallit ja mielikuvat, arkipäiväistyvät. Tämä johtaa ajan mittaan siihen, että myös teoreettisesta ajattelusta tulee vähin erin koko ihmiskunnan omaisuutta, eikä se ole enää vain harvojen ja valittujen yksinoikeus.

Tähän suuntaan on jo monissa maissa, ja myös Suomessa melko lailla kuljettukin, ylläpitämällä käyttäjille ilmaista, julkista ja hyvin varustettua kirjastolaitosta, sekä tukemalla laajaa käännöstoimintaa -- kuten myös tieteellisten seurojen ja muiden omaa julkaisutoimintaa. Tälle on osin myös luonut edellytyksiä muun muassa monien virkauransa päättäneiden alan emeritusten harrastusluonteinen ja populaarimpi tieteenalaansa koskeva kirjoittelu.

__________________

... jatkuu  12. Blogissa...mk 15.6 

Dynaaminen Jaksollinen Järjestelmä - Wikipedia