12. Blogi
Kolmannen Kosmologian looginen soveltaminen
Kun ajatellaan kosmologiaa tiettynä yleisluonteisena fysikaalisena tieteenä, on sen tutkimusalana muun muassa kaikkinainen fysikaalinen tapahtuminen ja olemassaolo myös materian perusrakenteen tasolla. Seuraavassa tarkastelussa otetaan uudenlaista näkökulmaa aineen alkeellisimpaan, mutta samalla myös sen perustavinpaan olemisen tasoon: atomi- ja alkeihiukkastasoon. (Katso blogit 1-5 ja 7-11, jotka saa näkyviin avatun blogin oikeassa reunassa alekkain luettelona olevista päivätyistä linkeistä: Blogiarkisto).
Olen oheisessa taulukossa tarkastellut, mitä erityisiä seurauksia olisi siitä, että lähtökohtaisesti ajatellaan atomien rakenne, kuten olen sen esittänyt aiemmissa blogeissa, niin että e-hiukkaset todellakin ovat aineen atomistisen rakenteen aidot ja yksinomaiset rakennuspalikat. Ja myös niin, että atomien ytimet todellakin rakentuvat e-hiukkasiksi nimittämistäni "kvarkeista", mutta nyt uudella -- paljon aiempaa helpommalla ja nykyistä yksinkertaisemmalla tavalla.
Taulukkoon on yksinkertaisesti laskettu siinä esiintyvät hiukkasluvut lähtien siitä, että protonin muodostaa 3 e-hiukkasta (jotka teoriassamme vastaavat elektroneja ja positroneja, kuten olen aiemmissa blogeissakin esittänyt). Kun protoni rakentuu 3 e-hiukkasesta, niin vastaavasti neutronin 'hiukkasluku' on 4. Niinpä näin saaduista summista kertyvät sitten taulukon sarakkeissa esiintyvät "kvarkkiluvut".
_________________
Erään erikoisen sattumuksen kuvailen tässä yhteydessä, koska se on itseäni jotenkin kiehtonut omituisella salaperäisyydellään. Kuten lukija voi havaita, taulukon mukaan eräs Wolframin isotooppi antaa laskennassa erityisen summan: 666. Muuten asia olisi vain toteamisella sivuutettava, mutta sattuu olemaan niin, että tuo Raamatun kuuluisa "pedon luku" ilmestyi tähän juuri Wolframin kohdalle täysin odottamatta. Merkilliseksi asian tekeekin sitten se, että "Wolfram"-nimi tulee keskiaikaisesta germaanisesta sanasta, joka kokonaan lausuttuna tarkoittaa: "Suden kerma", ja susihan on "pedon" aivan erityinen prototyyppi.
Kaivosmiesten antama nimitys "suden kerma" juontuu siitä, että muinaisista tinakaivoksista talteen saatu tina sisälsi silloin vielä tuntematonta Wolframia, harmaana haitallisena "vaahtona" ja kuona-aineena, josta "pedon" nimitys sitten johtuu.
(Wolframin harvinaisesta isotoopista, jonka massaluku on 185, saadaan laskettua oheiset lukuarvot seuraavsti: 185-74 = 111, joka on atomeissa olevien neutronien lukumäärä, ja kun tämä kerrotaan 4:llä, saadaan 444. Ja vastaavasti, kun Wolframin järjestysluku on tuo 74, niin se on juuri protonien määrästä johtuva luku, joka teoriassamme nyt kuuluu kertoa 3:lla, josta seuraa luku 222. Niinpä, kun nämä lasketaan yhteen, saadaan: 444 + 222 = 666. Näin yksinkertaista se on.)
No, hauskoja sattumuksia tietysti löytyy, mutta tämä vaikutti varsin osuvalta. Vaikka näillä seikoilla ei ole mitään tekemistä minkään kosmologian kanssa, niin on jokseenkin piristävää joskus kovankin ajatustyön lomassa ottaa hieman kevyemmältä kannalta; vaikka toisaalta on kyseisen luvun numerologisiin tai sen muihin selityksiin ryhtynyt varsin tunnettujakin "ajatustyöläisiä" kuten muun muassa Friedrich Engels ja monet muut.
_____________
Oheisen taulukon (n-väli) tarkoittaa neutronien lukumäärän vaihtelua, eli siis isotooppien mahdollisuuksia ja ml tarkoittaa massalukua. Muuten taulukko noudattaa normaalia alkuainejärjestystä: järjestysluku vastaa protonien lukumäärää atomin ytimessä.
Alkuaineiden e-kvarkkitaulu (3. Kosmologia)
Kuva 1.
__________________
Laskennallisesti siis: (protoniluku kertaa 3 + (massaluku - protoniluku = neutroniliku, se kertaa 4)) = e-kvarkkiluku. Protoniluku = järjetysluku. (Järjestysluku ilmoittaa sekä elektronien että protonien lukumäärän).
Eräs kiintoisa seikka, joka taulukosta ilmenee, on että e-hiukkasten yhteisluku alkaa lähestyä 1000-lukua. Ja tämä tuhat tulee täyteen (ylittyykin), kun lisätään taulukossa mainittuihin tunnettuihin alkuaineisiin vielä ne "keinotekoiset" alkuaineet, jotka on jo löydetty -- tai joiden voidaan päätellä vielä olemassa olevan perusteella lisäksi löytyvän.(yhteensä 120?).
Kemian sisäisen 'logiikan' kannalta tällaisilla lukumäärien laskennoilla saattanee olla merkitystä esimerkiksi, kun tutkitaan erilaisten kemiallisten yhdisteiden mahdollista yhteensopivuuttaa tai muita kemiallisesti vastaavia ominaisuuksia.
-----------------
Protoni muodostuu tässä teoriassa 3 sta e-oliosta ja neutroni 4 stä.
Laskennallinen esimerkki Uraanin osalta: Protonien määrä, 92 x 3 = 276 (protonin e-olioiden määrä on siis tuo 276) ja: Uraanin massaluku 238 miinus järjestysluku 92 = 146. Tämä on ytimen neutronien määrä, ja kun se kerrotaan 4 llä, saadaan: 584, joka on siis neutronien e-olioiden lukumäärä.
Kun nyt protonien vastaava luku 276, lisätään 584 ään, saadaan taulukon luku 860. Ja tähän kun lisätään vielä atomin elektronien lukumäärä 92, sama kuin protonienkin, niin saadaan: 952.
Kokemuksesta tiedetään, että Uraani U235, jota on n. 1% U-malmista, ja joka on niin sanotusti fissio- kelpoista, sisältää 3 neutronia vahemmän, joka merkitsee 12 e-olion määrää (neutronit sisältävät siis 4 kukin), niin tuosta 952 luvusta, kun vähennetään tämä 12, niin saadaan taulukossakin lihavoidulla erikseen mainittu 940.
----------------
Wolframin osalle lankeaa vielä eräs toinenkin "numeerinen sattuma". Kuten lukija voi havaita, niin syntyy wolframin massaluvusta, kun se kerrotaan 10 llä, melko tarkkaan sama luku kuin mikä ilmaisee protonin tai neutronin massan e-yksiköissä. Protonin massaksi ilmoitetaan usein 1836 ja neutronin massaksi n. 1838 e-massaa. Aikamoinen sattuma tämäkin?
_____________________
Näkymiä "Kosmisen ohjauskentän" itseohjautuvasta komentokeskuksesta
Tarkastelen seuraavassa niitä taustakentän fysikaalisia ominaisuuksia ja niitä välttämättömiä toiminnallisia edellytyksiä, joita kosmisen kybernetiikan teho ja universaali ylläpito, gravitaation kanssa yhteistyössä, kentän kvanteilta edellyttää.
Ensinnäkin on selvää, että taustasäteilykentän olemuksen on oltava hyvin vakaa. Se tarkoittaa valossa, sen pitkään jatkuvaa kykyä säilyttää se impulssina saamansa energiainformaatio, joka välittää "kosmisen reaalitodellisuuden" ominaisuudet, olosuhteet ja niiden muutokset sekä kentälle itselleen että kentässä toimiville dynaamisille materiaalijärjestelmille, tähdille ja galakseille ja koko "kosmiselle orkesterille".
Edellä mainittu vakaus, invarianssi ja 'tasalaatuisuus' on seurausta maailmankaikkeuden materiaalisesta keskitiheydestä, joka määrittää taustakentän keskimääräisen 'mustan kappaleen lämpötilan' -- eli juuri vuonna 1965 löydetyn kosmisen taustasäteilyn nyt jo hyvin tunnetun lämpötilan n. 2,7 Kelvin astetta. Tämä keskimääräinen tasalaatuisuus ylläpitää myös valon nopeuden vakioisuuden (universaalilla tasolla).
Tämä "valon vakioinen nopeus" sisältää kuitenkin oleellisena dynaamisena ominaisuutenaan, että valon energiasisällön on voitava muuttua, jotta mitään kosmista informaatiota voisi ylipäätään välittyä.
Juuri tämä ominaisuus on aivan oleellinen siitä syystä, että kaikki 'säteilyinformaatio' sisältää ikään kuin luonnostaan muun muassa sen tiedon, joka kertoo valon lähettäjän lämpötilan. Tämä lämpötilainformaatio ilmenee itsessään niin kutsuttuna "väritietona". Toisin sanoen: valon väri kertoo sen lämpötilan, ja koska lämpötila määrää sen aaltopituuden -- tämä aaltopituus kertoo yksiselitteisesti valolähteen lämpötilan. Valon värin muuttuessa, sen nopeus ei silti muutu. (Tätä tosiasiaa ei usein edes suhteellisuusteoriaan liitetyissä esimerkeissä ole huomioitu, vaan useimmiten on harhaanjohtavasti alettu spekuloida mystisistä "ajan venymisistä tai kutistumisista", kun pitäisi puhua valon 'sisäisistä' aaltopituuksista).
Jo kauan on tiedetty, että valoinformaatio on pitkäikäistä liikkuessaan avaruudessa. Mutta ei ole mitään aitoa fysikaalista perustetta sille oletukselle, että valon fotonit voisivat säilyttää alkuperäisen lähtöenergiansa aina äärettömiin saakka. Olisi päin vastoin täysin fysiikan lakien vastaista, jos näin voisi tapahtua.
Toisaalta on ollut selvää myös se, että ilman linssejä tai muita apuneuvoja, ei ole mahdollista nähdä kuin varsin rajallinen määrä siitä laajasta kosmisesta valosta, joka esimerkiksi nykyään on ulottuvillamme. Vaikka tähtien valovoima pyrkisi säilymään, niin armoton perspektiivinen pieneneminen kadottaa alkuaan kirkkaankin valon näkyvistään, kun etäisyys kasvaa tarpeeksi.
Tähtitieteessä puhutaan "suuruusluokista" ja erotuskyvystä, joka on myös optiikan ja valokuvauksen terminologiaa. Auringon suuruusluokka on -26,73, täysikuun -12,6, Vega-tähden pyöreä nolla (0) ja Siriuksen, joka on tähtitaivaan kirkkain tähti ja sijaitsee n. 8,7 vv etäisyydellä, kikkaus on n. - 1,42 samalla asteikolla. Hubblen kaukaisimpien kohteiden suuruusluokka on n. + 30.
(Lisäksi voi todeta, että mitä kauempaa saapuvaa valoa tutkitaan, sen enemmän sen rakenteessa ilmenee myös niin kutsuttu värihajonta, aberraatio. Tämä ilmiö vaikuttaa samansuuntaisesti kuin etäisyyskin: 'tarkennettu kuva' pyrkii 'punertumaan' sen informatiivisen sisällön suhteen. Energiaa siirtyy taustasäteilyyn -- ja valo jäähtyy. Linsseissä ja peileissä on kehitelty ratkaisuja, jotka 'kumoavat' aberraation ja kuvien laatua on täten voitu parantaa).
Linssien ja peilien vallankumous
Sen jälkeen, kun linssit ja peilit oli saatu yhä laajempaan käyttöön 1600-luvulta lähtien, on kehitys ollut todella valtaisaa. Suurennusvälineiden ja valon vahvistimien valtakaudella tuntui aluksi, että mitään rajoja ei kai tulisikaan vastaan, kunhan laitteita vain parannellaan. Mutta nykyään on jo käynyt selväksi, että tulee vastaan ehkä sellaisiakin rajoja, ettei sen kaukaisempaa valoinformaatiota enää ole saatavissa.
Tämän seikan tulkinnoissa on Kolmannen Kosmologian selitys toinen kuin nykyteorian. Uusi teoria selittää tämän (ehkä mahdollisen) ilmiön kosmisen valon jäähtymisestä johtuvaksi, kun vanha selitys on, että tähtivaloa ei tiettyä etäisyyttä (ja aikaa) aikaisemmin ollut joko ollenkaan olemassa tai viime vuosina on tullut muotiin sanoa, että "kaukaisempien tähtien valo ei olisi voinut tänne asti ehtiä, koska se olisi vanhempaa kuin itse maailmankaikkeus tai sen sisältämät vanhimmat tähdet" jne. (paljon tyhjää puhetta!). Pidän itse nykyselityksiä perusteiltaan epäfysikaalisina ja (ikävä kyllä jopa) pseudotieteellisinä.
Tämän kehityskulun viimeisen noin 100 vuoden aikana on tutkijoille auennut se valtaisan laaja galaktinen avaruus, joka vasta antaa jonkinlaisen reaalisen kuvan universumin todellisesta mahtavuudesta ja sen monimuotoisesta kosmisesta rakenteesta. Ja vasta tässä yhteydessä on syntynyt myös moderni kosmologia, joka siis kosmoksen yleistieteenä on vielä varsin nuori, jos verrataan vaikka itse tähtitieteeseen, joka onkin sitten tieteistä vanhin.
Käsitykset todella 'kosmisesta valosta' ja sen ominaisuuksista, siis kaukaisesta galaktisesta valosta, ovat vielä vain noin 100 vuoden "ikäisiä". 19010-luvulla V. Slipher ja myöhemmin E. Hubble tekivät havainnon, että mitä kauempaa saapuvaa galaksien valoa tutkitaan, sen "punertuvampaa" se on. Eli: kauempaa tulevan valon alkuaineiden spektristä kertovat niin sanotut spektriviivat ovat siirtyneet sitä enemmän spektrin punaista (eli jäähtyneempää) aluetta (päätä) kohti, mitä kauempaa kyseinen valo on lähtöisin.
Hubble itse oli hyvin varovaisella kannalla tämän ilmiön tulkinnan suhteen.
Hän jopa varoitteli tekemästä asiasta liian pikaisia päätelmiä ennen uusia laajempia ja perusteellisempia tutkimuksia. Näihin tutkimuksiin on tietysti luettava myös teoreettiset pohdinnat ja selvitykset. Suomessa Toivo Jaakkola oli erityisen kiinnostunut näistä perusseikoista (Hän väitteli tohtoriksi aihepiiriin liittyen Ranskassa) ja hänen asiaa koskeva monistejulkaisunsa löytyy ainakin URSA:n kirjastosta, josta sen olen aikoinaan lainannut. T. Jaakkolan julkaisuja on artikkeleina myös esimerkiksi URSA:n kirjassa "Tähtitaivaan arvoituksia", 1984. Toivo Jaakkola, joka oli "Alkuräjähdysopin" vastustaja, kuoli valitettavasti 1990- luvulla vielä 'parhaassa iässään', jonka itse koin jopa omakohtaisena menetyksenä -- olihan kyse "heimolaisesta" näissä teoreettisissa karkeloissa.
3. Kosmologia sanoutuu selvästi irti sellaisesta kosmisen punasiirtymän tulkinnasta, että laajimmassa kosmoksessa tapahtuisi muka jatkuvaa (nykyään jopa kiihtyvää!) laajenemista, joka olisi aina sitä suurempaa mitä kauempaa avaruudesta galaktinen valo on lähtöisin. Tästä on jo aiemmin ollut puhetta ja teen edelleen selväksi sen oman kantani, että se, mikä laajenee, on itse valo (eli siis säteily) ja laajentumisessa on kyse valon sisäisten suhteiden muuttumisesta itse "aaltopaketissa", jonka aaltopituudet siis venyvät.
Tämä tapahtuu siten, että galaktisen valon fotonit jäähtyvät -- eli luovuttavat vähitellen energiaansa -- niin että fotonien omaama sisäinen energiasuhde muuttuu "kosmologisen etäisyyden" mukana. Tätä muutosnopeutta ilmaistaan yleensä niin kutsutulla "Hubblen vakiolla". Ja tämä jäähtynyt valo siirtyy kosmiseen säteilytaustaan niin, että itse taustan kvantit saavat siitä lisälämpöä paikallisesti, joka nopeasti jäähtyy vastaamaan taustan yleistä lämpötilaa, noin 2,7 Kelviniä, vaikka oleellinen osa valokvanttien energiasta jatkaakin varsin pitkää ja vakaata matkaansa aina "kosmologisiin etäisyyksiinsä" saakka.
Itse fysikaalisen tilanteen ymmärtämistä helpottaa, jos tarkastellaan asiaa niin kutsutun "mustan kappaleen" säteilyjakautumaa kuvaavan käyrän avulla. Tämän jakaumakuvauksen käyrän huippu esittää sen alueen säteilyjakaumaa, jolla alueella juuri kyseessä olevassa lämpötilassa esiintyy pääosa tästä säteilyenergiasta. Myös kosminen taustasäteily omaa tietyn "mustan kappaleen spektrijakauman", jonka valtaosa edustaa juuri tuota 2,7 K-asteen lämpötilaa. Liitän oheen kuvan, josta lukija voi havaita kuinka säteilyenergiat jakautuvat käyrällä eri aaltopituuksiinsa esimerkiksi 4000 K-asteen "käyrälämpötilassa". Käyrästä on helppo havaita, että kun lämpötila laskee n, 550-650 asteeseen, se muuttuu paljain silmin näkymättömäksi (koska käyrän huippu sijaitsee tällöin jo matalana n. 1100-1200 nm paikkeilla).
Kuva 2.
Näkyvän valon alue I-------------I sijaitsee sunnilleen tämän janan osalla. Taustasäteilyn spektrin energisin n. 2.7 asteen säteily ei yllä olevalle asteikolle mahdu. Se sijoittuisi siitä selvästi oikealle. On kuitenkin hyvä huomata, että aivan ratkaisevasti suurin osa valon energiasta sijaitsee näkyvän valon alueen vasemmalla puolella.
Kuva lainattu Wikipediasta, kuten myös tämän alla oleva lyhyt teksti aaltopituuksista. (mk).
"Näkyvän valon lyhytaaltoinen pää on violetti ja pitkäaaltoinen punainen. Näkyvä valo kattaa aallonpituusalueen 380–750 nm.[1]
Ihmissilmän herkkyys on suurin 555 nanometrissä, mikä vastaa vihreää
valoa. Yksittäisen valon aallonpituuden aiheuttama väriaistimus muuttuu
violetista punaiseen, kun aallonpituus muuttuu 400-700 nm".
___________________
Yllä olevasta jakaumakäyrästöstä voi hyvin havaita esimerkiksi viileämpien tähtien säteilyvuon jäähtymisen ja siirtymisen näkyvän valon alueen oikeaa reunaa kohti. Ja kun etäisyys muuttuu suuren luokan kosmiseksi etäisyydeksi, niin kirkkauden menetyksen lisäksi alkaa vaikuttaa myös itse säteilyn energiansa menetys, joka ilmenee juuri niin sanottuna kosmologisena punasiirtymänä -- ja merkitsee, ei "pakonopeutta", vaan fotonien vähittäistä jäähtymistä. Tämä ilmenee muun muassa siten, että kun laitteilla voidaan aikaansaada näiden kohteiden edelleen näkyminen, vaikka etäisyydet kasvavat, niin niiden alkuaineista kertovat spektriviivat ovat siirtyneet spektrin punaisempaa päätä kohti -- ja itse kohteiden "valosisältö" voi olla muuttunut tavallaan terävämmäksi, koska jäähtyneen valon sijaan on 'valokokoonpanoon' siirtynyt niin sanotusti kovempaa alkuperäissäteilyä spektrin energisestä vasemmasta reunasta (vrt. kuva 2.).
Kaikessa kaukaa saapuvassa galaktisessa tähtivalossa on siis olemassa niille tyypillinen keskimääräinen oma rakenteellinen loisteensa, joka voidaan valon sisäisten suhteiden jakautuman perusteella analysoida ja hajottaa juuri siksi spektriksi, joka kantaa sen kosmisen informaation, josta mekin materia- ja alkuaineita koskevat tietomme olemme saaneet. Ja kuten tiedämme, nämä kosmiset "tiedon sormenjäljet", ovat aivan tietyllä tavoin ryhmittyneet fotoneihin, niiden alkuperätähtien lämpötilojen ja aineksien mukaisesti.
______________
Säteilysisältö omaa tähtien massoista ja niiden alkuainekoostumuksesta peräisin olevat "tyyppitietonsa", joiden eri aaltopituuksien ilmaisema suhteellinen osuutensa muuttuu kosmisesta (suuresta) lähtöetäisyydestä riippuen. Otamme tähän lainauksen 5. Blogista:
"Hahmotuksen avuksi otamme tähän kuvan, jossa näkyy valon jäähtymisen vaikutus sen 'rakenteelliseen olemukseen' eli siihen, että valo muuttuu sitä ’terävöityneemmäksi’ mitä kauempaa se saapuu. Se siis kvasarisoituu.
Olen
jo kauan kutsunut tätä kvasarisoitumiseksi. Se selittää osaltaan sekä itse ”kvasaari-ilmiön” (eli, että hyvin kaukaisten galaksien ytimien
säteilyteho peittää ympäristönsä) että myös yleisemmän ilmiön
kaukaisessa kosmisessa säteilyssä; että kaikki kaukainen säteily yleensä
– saa ’yhä terävämmän ilmeen’.
Ja vielä (siellä julkaistu kuva 5.) :
Kuva 3.
______________________
(Lainaus 5. Blogista päättyy).
Syvennymme seuraavassa pohdiskelemaan ja täydentämään käsityksiämme rotaation vaikutuksista gravitaatioon - ja siten myös kenttiin ja lisäksi pohdimme myös:
3. Blogin massan ja gravitaation selitys-teemaa jo esitettyjen selitysten täydentämiseksi
Tarkastelun aluksi lainaamme kuvan 3. Blogista, jonka selvittelystä päästään hyvin liikkeelle.
Kuva 4.
Vaikka elektroni on miinus-merkkinen ja positronit ovat plus-merkkisiä, niin niillä on silti myös sisäinen polarisointinsa siten, että niiden ohuempi pää omaa myös osan vastakkaista varausta.
Kuten jo monin paikoin eri yhteyksissä ja melko seikkaperäisesti 8. Blogissa olemme hahmotelleet, liittyy kokonaisgravitaatioon myös oleellisesti -- massan sisäisen 'kaareuttamismekanismin' lisäksi -- sellainen avaruutta kaareuttava tekijä, joka johtuu kasautuvien ja kiertyvien kenttävaikutusten omaamasta massasta.
Oheisessa kuvassa on esitetty taiteilijan rekonstruktio uusimpien havaintojen pohjalta kotigalaksimme Linnunradan 'napa-alueilta' löydetyistä ilmiöistä, jotka ovat tässäkin nyt esittämäni teoreettisen hahmottelun pohjalta ehkä varsin 'valaisevia'..?
Kuva 5.
Mitä kuvassa tapahtuu? Ja mitä tapahtuisi, jos kyse olisi galaksin varsinaisesta gammapurkauksesta, joita saapuu eri puolilta syvää avaruutta?
Välihuomioita
"Kolmannen kosmologian" eräs ydinteesi on, että ei ole tieteellisesti perusteltua syytä, joka edellyttäisi olettamaan jonkinlaisen -- materiaalisesta reaaliavaruudesta erillisen -- tai "itsenäisen avaruudellisen tilan" muka laajenevan. Uuden teorian mukaan aika ja avaruus ovat "vain" materian olemisen tapoja, eikä niitä ole materiasta erillisinä lainkaan olemassa.
Tämä ei ole suinkaan mikään uusi "keksintö", vaan tämä yksinkertainen fakta on ymmärretty jo todella kauan. Esimerkiksi A. Einstein lausui tästä kysyttäessä vuonna jo 1920: "Aiemmin luultiin, että jos kaikki kappaleet katoaisivat maailmasta, niin jäljelle jäisivät vain avaruus ja aika. Suhteellisuusteorian mukaan aika ja avaruus katoavat kaiken muun ohella." (Teoksesta: A. Fölsing, Albert Einstein Elämäkerta, 444-445, Terra Cognita, Helsinki 2000).
Kuten olen jo aimmissa yhteyksissä tuonut esille; jos avaruus on materian olemisen tapa; ja kun se materia, josta avaruus koostuu, on yhtä kuin kaikki se säteily, plus kaikki se muu materiaalinen, jota maailmanavaruus sisältää, niin tästä yksinkertaisesta asiaintilasta voi vain tehdä sellaisen positiivisen päätelmän, että ainoa 'tosioleva', joka tässä voi laajeta, on juuri "3. Kosmologian" esittämät jäähtyvät ja siten laajenevat galaktiset fotonit. (Galaktiset fotonit siksi, että kysehän tässä on 'kosmologisesta punasiirtymästä'.)
Jo yllä käsiteltyyn fotoni teemaan viitaten, otan saman teoksen (Fölsing, "Einstein elämänkerta") sen luvut "kvanttimakaniikan kritiikki" ja "Vallankumoukselliset valokvantit" pienen tarkastelun kohteeksi. Näissä luvuissa on teoksen kirjoittaja Fölsing mielestäni aivan mainiosti ja rohkealla otteella tuonut esiin juuri sitä olennaista, joka teki Einsteinista viime vuosinaan "yksinäisen harhailijan".
Kyse on sellaisista fysiikan perusasioista, joista Einsteinilla oli aivan oma intuitionsa eli tieteellinen vaistonsa ja joka vaati häntä yhä uusiin yrityksiin muotoilla "toisenlainen fysiikan yhtenäisteoria", mutta jonka toteutus jäi häneltä pääosin vain yritysten asteelle.
....jatkuu...
Nyt joudun tilasyistä päättämään tämän 12. blogin tähän ja jatkamaan taas teemaa 13. Blogissa.
(3.8. 2013 mk)
Dynaaminen Jaksollinen Järjestelmä - Wikipedia
