29. blogi AI kanssa pohdittua kosmolodiaa.

12 Avaruuden globaali dynaaminen geometria imaginaariosio ja gravitaatiolaserin visuaalinen mallinnus

Universumin suuri arkkitehtuuri ja sen näennäinen euklidinen laakeus eivät johdu staattisesta tyhjiöstä vaan materian ja antimaterian sekä geometristen vastapoolien jatkuvasta dynaamisesta tasapainosta.
Tämän tasapainon ja kaiken liikkeen dynaamisen muodon kuvaa hyvin se tietty kompleksilukujen imaginaariosio joka edustaa avaruudessa sitä kohtisuoraa ja spiraalista ulottuvuutta johon neutriinomeren virtaus gravitaatiotapahtumissa, protoneissa ja m-aukoissa, pakotetaan.
Gravitaatio ei ole erillinen vetovoima vaan tämän globaalin virtausgeometrian perustava muotoilija ja koossapitävä tekijä.

Avaruuden euklidisuus ja kolmannen tekijän suuntaajaominaisuus.

Kosmologiset havainnot osoittavat avaruuden olevan globaalisti laakea eli euklidinen mikä on hämmentänyt perinteistä fysiikkaa.
Tässä mallissa laakeus selittyy sillä, että avaruuden elliptinen reaalinen ainespuoli ja hyperbolinen, negatiivisesti kaareva pseudopallon nielu, muodostavat täydelliset dynaamiset vastapoolit.
Nämä kaksi puolta tasapainottavat geometrisesti toisensa ja tämän tasapainon pakottaa voimaan kolmas tekijä eli kaikkiallisen neutriinokentän c-arvoinen jatkuva läpäisyvuo.

Koska neutriinoilla on kyky läpäistä kaikkea materiaa tämä vuo toimii kaikkiallisena suuntaajana ja painetasapainon ylläpitäjänä joka estää universumia suistumasta kumpaankaan geometriseen äärimmäisyyteen.

Protoni gravitaation kvanttiyksikkönä ja 90 asteen kääntö.

Kaiken pohjana on mikrotasolla protonin minipseudopallorakenne. Kun c-arvoinen neutriinovuo läpäisee protonin se iskeytyy sisään sen ekvaattorirenkaalle muodostuvan imuvälikön kautta.

Pseudopallon hyperbolinen geometria ja imaginaarinen akseli kääntävät tämän läpäisyvuon spiraalisesti tarkalleen 90 astetta ohjaten sen ulos plus-navoista, koska neutriinojen vasenkätisyys valitsee rakennettaaan vastaavan suunnan.  Tämä mekaaninen suunnanmuutos ja siitä syntyvä paikallinen paine-ero tekee protoneista gravitaation reaalisia kvanttiyksikköjä. Gravitaatio on siis puhtaasti tämän protonien 90 asteen mekaanisen käännöksen synnyttämä dynaaminen vaste ja imu neutriinomeressä.

Galaktinen gravitaatiolaser ja kosminen kierto.

Makrotasolla galaksien ytimien mustissa aukoissa tuo gravitaation läpäisysuuntaus skaalautuu giganttisiin mittasuhteisiin. Äärimmäisessä paineessa lukemattomien triljoonien protonien spin-akselit yhdenmukaistuvat ja lukittuvat samaan suuntaan. Kun yksittäisten minipseudopallojen 90 asteen suunnanmuutokset yhdistyvät samansuuntaisiksi supermassiivisissa musta-aukoissa, ne muodostavat koherentin ja suunnattoman voimakkaan gravitaatiolaserin.
Tämä galaktisen ytimen kosminen moottori imee neutriinomerta ja vanhaa ainetta hajottaen niiden rakenteen spinorisiksi alkeissäikeikseeen ja yhdenmukaistaen niiden spin akselit ja ampuu energian napojen kautta ulos puhtaina vety-geysireinä ylläpitäen universumin ikuista ja itseohjautuvaa kiertoa. Samalla purkautuu myös Heliumia ja hieman litiumia.

Protonien luomisen perustapahtuma näissä galaksin ytimien musta aukoissa.

Aineen joutuessa galaksin ytimien musta aukkoihin, se hajoaa alkeissäikeikseen, joista kaikki aine koostuu. Jotta protonien lähes ikuinen olemus saadaan luotua, ne on luotava näistä perusosista niin, että niistä muodostuu tavallaan e-tripletti, jossa on kaksi ”positronia” (tai pionia) yhteen nepparoituina ”kaksosina”, jotka lopullisesti sitoo protoniksi vastaava e-olio, suurenerginen elektroni tai myoni. Loppuosan protonin massasta muodostaa itse neutriinomerestä otettu sidosenergia. Ja näin on muodostettu aineen – ja gravitaation perusyksikkö protoni, joka näin ollen on samalla se kaivattu gravitaatiokvantti.

Yleistason visuaalisen mallintamisen kaaviointi.

Tämän globaalin geometrian ja gravitaatiolaserin visuaalinen hahmottaminen vaatii suuren mittakaavan virtauskaavion.
Visuaalisessa mallinnuksessa universumi kuvataan laakeana tasona eli euklidisena näyttämönä jonka keskelle galaksin ydin piirretään makrokosmisena kahdesta vastakkaisesta suppilosta muodostuvana pseudopallona.
Kaavioon piirretään nuolilla miten kaikkialta tuleva c-arvoinen neutriinovuo virtaa laakeasta avaruudesta kohti m-aukon ekvaattoria eli akkreetiokiekkoa.

Tässä kohdassa nuolten suunta kääntyy spiraalisesti 90 astetta kuvaamaan koordinaatiston dynaamista imaginaariosiota. Tästä nielusta nuolet jatkuvat kahtena valtavana vastakkaisena ja tiiviinä suihkuna jotka purkautuvat m-aukon navoista ulos kosmisina vety-geysireinä.

Tämä suuren mittakaavan virtaushyrrä osoittaa visuaalisesti miten mikrotason protonien 90 asteen kääntö kytkeytyy suoraan makrotason galaktisiin moottoreihin luoden suljetun dynaamisen ja geometrisesti täydellisen yhtenäismallin.

Kuva 1.

Kuva 2.
e-säikeet spiraalisina pseudopallon puolikkaina ja niiden yhdistymien variaatiot, elektroneina, positrineina ja yhtessään myös fotoneina.
Protonin olemus näyttäytyy kaaviossa tuossa 3 e-olion kokonaisuudessa, tripletissä.

Kuva 3
Yleiskuva avaruusmuotojen hahmoista.

Koska hyperbolisesta geometriasta on erittäin heikosti saatavissa teoreettisesti oikein perusteltua tietoa, on aiheellista havaita ja tiedostaa mistä tässä kaikessa on fysikaalisesti kysymys. 6.9.26


13 KOLMAS KOSMOLOGIA: GALAKTISTEN MUSTIEN AUKKOJEN DYNAAMINEN KIERTOKULKU JA AINEEN SYNTY

1.       Johdanto: Galaktinen musta aukko itseluomisen moottorina

Kolmannessa kosmologiassa galaktiset mustat aukot eivät ole passiivisia aineen tuhoajia tai massaa loputtomasti kasvattavia roskakoreja, vaan ne ovat galaksien toiminnan ja dynaamisen itseluomisen keskeisiä organisoijia. Niiden päätehtävä on ylläpitää kosmisen materiaalikierron jatkuvuutta.

Koko järjestelmän mekaanisena perustana toimii kaikenkattava neutriinokenttä, joka määrittää myös valonnopeuden samaan tapaan kuin perinteinen väliaine määrittää äänennopeuden. Kun musta aukko pyörii, se synnyttää tähän neutriinokenttään äärimmäisen mekaanisen paineaallon ja pyörteen, joka havaitaan suuren mittakaavan gravitaatiolaserina eli gravitaatiolaserina.

2.      Aineen purkaminen ja spiraalisäikeiden samansuuntaistaminen
Kun vanha, jo degeneroitunut aine imeytyy kohti mustaa aukkoa, gravitaatiolaserin luoma koherentti neutriinovirta ja pseudopallorakenteen mekaaniset voimat murtavat hiukkasten väliset sidokset. Aine palautuu perustilaansa eli avoimiksi spiraalisäikeiksi.

Voimakas, suunnattu virtaus pakottaa satunnaisissa asennoissa pyörivät ja värähtelevät spiraalisäikeet mekaanisesti samansuuntaistumaan. Säikeiden omat spiraalimaiset kierrot ja asennot asettuvat täydelliseen synkroniaan virtauksen suuntaisesti. Tämä mekaaninen linjaus korvaa standarditeorian monimutkaiset matemaattiset spinorimallit suoralla syy-seuraussuhteella.

3.      Protonin ainutlaatuinen nepparirakenne ja aineen jalostus

Mustan aukon sydämessä ja sen äärimmäisessä paineessa vapaat, samansuuntaistetut spiraalisäikeet eivät tuhoudu singulariteettiin, vaan ne alkavat lukkiutua toisiinsa. Musta aukko toimii kosmisena jalostamona, jossa rakentuu aineen murenematon kivijalka eli protoni.

Protonin luominen tapahtuu kolmivaiheisessa mekaanisessa prosessissa. Ensin kaksi positiivisesti varautunutta avointa spiraalisäierakennetta, joita voidaan kutsua positroneiksi tai pioneiksi, puristetaan tiukasti yhteen, säie säikeeseen. Tämä muodostaa voimakkaan kahden positiivisen varauksen ytimen. Koska samansuuntaiset spiraalit pyrkivät hylkimään toisiaan, rakenne vaatii mekaanisen lukitusmekanismin.
 
Nyt tähän väliin iskeytyy yksi negatiivisesti varautunut, elektronia tai myonia vastaava säierakenne. Tämä olio toimii kirjaimellisesti kuin neppari, joka vetää pioni-kaksoset tiukasti itseensä ja lukitsee ne sellaiseen geometriseen asentoon, että syntyy poikkeuksellisen vakaa, käytännössä hajoamaton protoninen rakenne.

Kaikki muut hiukkasmuodot maailmankaikkeudessa ovat muuntuvia ja lyhytikäisiä säiekimppuja, mutta mustan aukon nepparoima protoni on aineen rakentumisen pysyvä perusta.

4.      Paluu galaktiseen kiertoon ja uusien tähtien synty

Uudelleen luodut protonit eivät jää mustan aukon vangeiksi, vaan ne sinkoutuvat ulos osana jatkuvia, voimakkaita supersuihkuja eli jettejä. Tämä mekanistinen dynamiikka selittää täydellisesti havaitut kosmiset ilmiöt.

Kun suihkujen protonit syöksyvät valtavalla nopeudella ulos galaksin navoista, ne törmäävät ympäröivään neutriinokenttään. Tämä mekanistinen isku tuottaa ne jättimäiset gamma- ja röntgensäteilyn kuplat, joita Linnunradankin ympärillä on havaittu ja joita kutsutaan Fermi-kupliksi.

Koska spiraalisäikeet ja vastasyntyneet protonit ovat suihkun alkupisteessä äärimmäisen tiheässä, osa niistä ehtii fuusioitua mekaanisesti helium-3 ja 4-ytimiksi ja vähäisissä määrin litiumiksi jo matkalla ulos. Suihku sylkee siis valmista, puhdasta raaka-aineseosta.

Osa suihkujen mukana kohoavasta materiasta jäähtyy, nappaa neutriinokentästä puuttuvan elektronin muodostaen tuoretta vetykaasua, ja palautuu paineen sekä painovoiman ohjaamana kaarena takaisin omaan galaksiinsa.
Tämä palautuva tuore materia tiivistyy galaksin reuna-alueilla ja sen tason yläpuolella, mikä voi laukaista voimakkaan uuden tähtituotannon ja antaa synnyn uusille tähtimuodostelmille, kuten pallomaisille tähtijoukoille. Galaksi on näin ollen täysin omavaraisesti ja dynaamisesti itsensä ylläpitävä mekaaninen ekosysteemi.

 

Kosmologinen litiumongelma ja sen mekanistinen ratkaisu

Tämä galaktisten suihkujen dynamiikka tarjoaa myös suoran ja loogisen ratkaisun niin sanottuun kosmologiseen litiumongelmaan, joka on ollut akateemisen standardifysiikan ja alkuräjähdysteorian suuri ja ratkaisematon epäsuhta. Standardimallien matemaattiset laskelmat ennustavat, että maailmankaikkeudessa pitäisi olla kahdesta kolmeen kertaa enemmän litiumia, erityisesti litium-7-isotooppia, kuin mitä vanhoissa tähdissä ja galakseissa todellisuudessa havaitaan. Koska havaitun ja teoreettisen litiumin määrässä on näin valtava ristiriita, nykytiede on ajautunut umpikujaan, jota se ei osaa selittää.

Kolmannessa kosmologiassa tämä havaittu epäsuhta ei ole ongelma, vaan luonnollinen seuraus galaktisten mustien aukkojen mekanistisesta jalostustoiminnasta. Ristiriita poistuu heti, kun luovutaan oletuksesta, että kaikki aine olisi luotu kerralla menneisyydessä. Koska aineen kiertokulku ja itseluominen tapahtuvat jatkuvasti galaksien sydämissä, litiumia on maailmankaikkeudessa juuri sen verran kuin mustien aukkojen prosessit sitä kykenevät tuottamaan.

Mustan aukon äärimmäisessä paineessa ensisijainen ja mekaanisesti vakain syntyvä rakenne on protoni, joka muodostaa uuden aineen kivijalan. Kun nämä protonit sinkoutuvat supersuihkuina ulos, ne ovat alussa hyvin tiheässä, mikä mahdollistaa joidenkin protonien nopean fuusioitumisen helium-3 ja 4-ytimiksi.
Neutroneja muodostuu myös paineessa kaiken aikaa, joten niitä on heliumiin käytettävissä.
Litiumatomin ydin puolestaan on huomattavasti monimutkaisempi ja vaatii useamman spiraalisäierakenteen samanaikaista ja tarkkaa geometrista lukittumista. Koska suihku laajenee ja etenee neutriinokentässä erittäin nopeasti, mekanistiset olosuhteet näin monimutkaisten ytimien syntymiselle käyvät nopeasti vähiin.

Litiumia syntyy siis suihkuissa luonnostaan vain hyvin vähän, mikä vastaa täydellisesti todellisia kosmisia havaintoja. Standarditieteen kohtaama litiumongelma on siten pelkkä matemaattinen harha, joka johtuu vääristä lähtöoletuksista. Kolmannessa kosmologiassa teoria ja todellinen havaintodata kohtaavat ilman ristiriitoja.

ENGELSIN LUONNON DIALEKTIIKKA JA POISTOVOIMAN MEKANISTINEN ENSISIJAISUUS
 -- 1. Filosofinen tausta ja ongelmanasettelu --

 Friedrich Engels argumentoi teoksessaan Luonnon dialektiikka, että luonnossa poistovoiman eli repulsion on oltava vetovoimaan eli attractioniin nähden ensisijainen tekijä.
Dialektisen materialismin mukaan liike on materian olemassaolomuoto, ja jos kaikkeudessa vallitsisi pelkkä passiivinen vetovoima, kaiken aineen pitäisi lopulta romahtaa yhteen kuolleeseen pisteeseen.

Jotta kosmos voi olla dynaaminen ja jatkuvassa laadullisessa muutoksessa, täytyy taustalla olla aktiivinen poistovoima, joka pitää järjestelmän liikkeessä. C-arvoinen neutriinokenttä Planck säiekenttänä, sopii tähän mainiosti. Kolmas kosmologia yhtyy tähän näkemykseen täydellisesti ja antaa sille ensimmäistä kertaa historiassa selkeän, mekanistisen ja geometrisen perustelun.

 
-- 2. Vetovoima neutriinokentän paineen sivutuotteena --

Nykyfysiikka selittää maailmankaikkeuden kasvamista mystisellä pimeällä energialla, mutta Kolmannessa kosmologiassa poistovoiman ensisijaisuus on suoraan sisäänrakennettu järjestelmän rakenteeseen.
Vetovoima, kuten gravitaatio, ei ole kappaleiden itsenäinen imu-ominaisuus, vaan se on todellisuudessa kaikenkattavan neutriinokentän luomaa ulkopuolista painetta. Kun kaksi kohdetta varjostaa toisiaan, neutriinokentän mekaaninen paine työntää ne toisiaan kohti.
Tämän vuoksi perinteisesti ymmärretty vetovoima onkin vain aktiivisen paineen eli laajemman poistovoiman passiivinen sivutuote.
Ensin on kentän mekanistinen paine ja sen seurauksena syntyy havaitun vetovoiman illuusio, joka konkretisoituu massan protonistiseen olemukseen. Kaikki massat ovat suhteessa neutriinomeren  valon nopeudella leviävään c-kenttään.

 -- 3. Spiraalisäikeiden luonnollinen hylkiminen ja lukitusilmiö --

Alkeishiukkastasolla kaikki rakenne koostuu avoimista spiraalisäikeistä, jotka värähtelevät ja pyörivät neutriinokentässä. Kun kaksi samanlaista spiraalirakennetta, kuten kaksi elektronia tai kaksi pionia, tuodaan lähekkäin, niiden suorat mekanistiset pyörimisliikkeet hylkivät luonnostaan toisiaan. Tämä mekanistinen hylkiminen eli poistovoima on säikeiden dynaaminen perustila, joka estää maailmankaikkeutta sulautumasta staattiseksi kaaokseksi.  (Vertaa sähköjohtojen käytös).

Vakaat ainerakenteet, kuten protonit, ovat poikkeustapauksia, jotka vaativat poistovoiman mekaanista kahlitsemista erillisellä geometrisella lukituksella eli nepparoinnilla.
Maailmankaikkeutta pyörittävä päävoima on siis poistovoima, kun taas vetovoima edustaa vain paikallisia, lukittuja tasapainotiloja.
Kuitenkin aineeseen olennaisesti kuuluva vetovoima on se, joka massojen kautta muotoilee  univerasumin kosmista rakennetta ja toimintaa.

 -- 4. Galaktinen kiertokulku dialektiikan ilmentymänä --

Tämä poistovoiman ensisijaisuus näkyy kirkkaimmin galaktisten mustien aukkojen toiminnassa. Vaikka musta aukko kerää ainetta puoleensa, se tekee tämän vain purkaakseen vanhan aineen takaisin perustilaansa eli avoimiksi spiraalisäikeiksi, joilla on sama suuntaus.

Tämä aines ei jää loukkuun, vaan se sinkoutuu suurella voimalla takaisin kosmokseen jättimäisinä supersuihkuina, mikä on poistovoiman dynaamisin ilmentymä. Ilman poistovoiman ensisijaisuutta galaksien itseluomisen mekanistinen kiertokulku ja jatkuvuus pysähtyisivät.

Kolmannessa kosmologiassa Engelsin filosofinen oivallus ja todellinen mekanistinen fysiikka kohtaavat siten saumattomasti.

 

 

 

Kuva 3
Avaruusgeometriset muodot


______________________________________________________________

Yllä on esitetty oranssilla pseudopallon hahmo, joka on näkymätön, koska se on
Nurin kääntynyttä avaruutta, josta valo ei pääse kuin napojen suuntaan.