31. Blogi
KOLMAS KOSMOLOGIA
Esipuhe: Miksi maailmankaikkeus on ymmärrettävä uudelleen?
Moderni fysiikka ja kosmologia ovat ajautuneet paradoksaaliseen tilanteeseen. Mitä syvemmälle avaruuteen uudet teleskoopit näkevät ja mitä tarkempia hiukkaskiihdyttimien mittaukset ovat, sitä monimutkaisemmiksi ja epähavainnollisemmiksi teoreettiset selitykset ovat muuttuneet. Kun nykyiset kaavat eivät vastaa havaintoja, teoriaa ei ole tarkistettu sen perustasta alkaen, vaan yhtälöihin on lisätty näkymättömiä apukäsitteitä: pimeää ainetta, pimeää energiaa, pistemäisiä singulariteetteja, kymmenulotteisia tiloja ja murtolukuvarauksisia kvarkkeja, joita kukaan ei ole koskaan havainnut vapaina luonnossa.
Lopputuloksena on maailmankuva, jossa peräti 95 prosenttia universumin oletetusta sisällöstä on täysin tuntematonta ja havaitsematonta. Tällainen tilanne ei kerro luonnon mystisyydestä, vaan perusolettamusten virheellisyydestä. Kun rakennus alkaa kallistua, vika ei ole katossa vaan perustuksissa.
Paluu Mendelejevin viitoittamalle tielle
Tämä kirja – Kolmas Kosmologia – syntyi tarpeesta palauttaa fysiikkaan syy-seuraussuhteet, mekaaninen ymmärrettävyys ja luonnonlakien yhtenäisyys. Sen lähtökohta on yksinkertainen mutta kauaskantoinen: avaruus ei ole tyhjä näyttämö, jossa kappaleet vaikuttavat toisiinsa selittämättömien etävoimien tai abstraktien kaareutumisten kautta.
Jo alkuaineiden jaksollisen järjestelmän luoja Dmitri Mendelejev aavisti, että näkyvän aineen taustalla on oltava kaikkein kevyin ja hienojakoisin perusaines, josta kaikki raskaammat rakenteet järjestyvät. Nykytiedon valossa tämä kaiken läpäisevä alusta on tunnistettavissa: se on tähtien ja galaksien ydinreaktioiden ylläpitämä, jokasuuntainen ja säiemäinen neutriinosäteilyvuo. Kun tämä elävä ja alati virtaava kenttä asetetaan kaiken perustaksi, päällekkäisten ja keinotekoisten kenttien viidakko käy tarpeettomaksi.
Yksi periaate kaikissa mittakaavoissa
Luonto ei tuhlaa periaatteita. Se käyttää täsmälleen samaa geometrista ja mekaanista rakennuslogiikkaa kaikissa kokoluokissa – alimmasta säiekimpusta aina galaksijoukkoihin saakka:
1. Liikkeestä rakenteeksi: Kun jokasuuntaiset, vasenkierteiset neutriinovuot kohtaavat vastakkaisista suunnista, syntyy jatkuva elektroni–positroni-parien välkyntä. Tästä kenttäkiehunnasta lukittuvat suljetut kaksoisspiraalit eli valon fotonit, jotka ratsastavat perusvirtauksen mukana vakionopeudella c.
2. Massasta ja gravitaatiosta: Kun kolme säiespiraalia (kaksi positronia ja yksi elektroni) lukittuu äärimmäisessä puristuksessa yhteen, syntyy kestävä protoni. Se on kvanttigravitaation perusyksikkö. Läpäistessään protonin suoraviivainen neutriinovuo taipuu 90 asteen spinkierteelle kohti hiukkasen napoja. Tämä mekaaninen poikkeutus ja samansuuntaisten vöiden vetovaikutus on koko gravitaation todellinen syy.
3. Luovasta
tuhosta:
Galaksien ytimien valtaisissa musta aukoissa miljardien protonien spin-akselit
kääntyvät täysin samansuuntaisiksi, neutriinovuon ja paineen pakottamana. Näin
syntyy koherentti gravitaatiolaser, joka kääntää avaruuden negatiiviseksi ”nurinpäin
kääntyneeksi” pseudopallon geometriaksi. Mustat aukot eivät ole umpikujia tai
äärettömiä singulariteetteja, vaan kosmisia muuntimia, jotka purkavat aineen säikeiseen
muotoonsa eli alkutekijöihinsä ja luovat protonit valtavassa paineessa ja
puristuksessa täysin uudelleen, ja näin
synnyttävät napojensa supersuihkuissa uutta vetyä.
Elävä, itseohjautuva kosmos
Kolmas Kosmologia korvaa kertalaakista tyhjästä syntyneen ja lämpökuolemaa kohti laajenevan maailmankaikkeuden kuvalla ikuisesta, itseohjautuvasta ja autopoieettisesta kiertokulusta. Universumi ei ole hajoamassa tyhjyyteen, eikä sen koossapysymiseen tarvita pimeää ainetta, kun galaksien laaja massajakauma ja rotaation tuoma gravitaation lisätekijä otetaan huomioon.
Tämä teos on kutsu tarkastelemaan maailmankaikkeutta ilman
matemaattisten apukäsitteiden verhoa – sellaisena mekaanisena, loogisena ja itseään
uudistavana kokonaisuutena, jona luonto todellisuudessa toimii.
LUKU 1:
Neutriinosäteilyvuo – Avaruuden perusvirtaus ja valon alusta
Kolmas Kosmologia – Kirjan käsikirjoitusluonnos
Teesi: Avaruus ei ole tyhjiö. Sen täyttää kaikkien tähtien ja galaksien ydinreaktioiden tuottama jokasuuntainen, säiemäinen neutriinosäteilyvuo, joka toimii valon ja materian fysikaalisena alustana ja määrää valonnopeuden c.
1. Yhden yhtenäisen peruskentän lähtökohta
Kolmas Kosmologia rakentaa maailmankaikkeuden alhaalta ylöspäin yhden ainoan perusaineksen varaan ilman useita päällekkäisiä, keinotekoisia apukenttiä. Jo Dmitri Mendelejev hahmotteli alkuaineiden jaksollisen järjestelmän laajentamista siten, että kevyin kaiken läpäisevä perusaines (silloinen eetteri) muodostaisi järjestelmän alimman portaan.
Tämä alin taso on neutriinomeri – kaikkiallinen Planck-hienorakennekenttä. Sen läpäisykyky on äärimmäinen: neutriinot läpäisevät likimain kaiken tavanomaisen aineen kuin tyhjää vain. Juuri tämä esteetön läpivirtaus selittää, miksi avaruus näyttäytyy meille läpinäkyvänä tyhjyytenä, vaikka se on täynnä jatkuvaa, dynaamista liikettä.
2. Säiemäinen neutriinosäteilyvuo ja valonnopeus c
Neutriinomeren alin kerros ei ole paikallaan seisova kidehila, vaan elävä ja virtaava kenttä. Se koostuu kaikkien tähtien ja galaksien ydinreaktioissa syntyvien neutriinojen jokasuuntaisesta säteilyvuosta.
• Säiemäinen rakenne ja vasenkätisyys: Neutriinolla on oma hienonhieno säiemäinen rakenteensa, johon on sisäänrakennettu luontainen vasenkätinen kierre (spin). Jokainen suoraviivaisesti etenevä neutriinovuo kantaa mukanaan tätä kierteistä perusjännitystä.
• Valonnopeuden c perusta: Neutriinosäteilyvuo etenee avaruudessa vakionopeudella c. Valon nopeus ei ole tyhjiön mystinen raja-arvo, vaan suora seuraus tämän neutriinovuon omasta perusvirtauksen etenemisnopeudesta. Valo ratsastaa tämän virtauksen mukana.
3. Vastakkaisten säteilyvoiden kohtaaminen ja e- / e+ -välkyntä
Koska tähtien ja galaksien tuottamaa neutriinosäteilyä tulee avaruuden joka kolkasta, suoraviivaiset neutriinovuot kohtaavat jatkuvasti kaltaisensa vastasuunnista.
• e- ja e+ -parien välkyntä (virtuaalikiehunta): Kun kaksi vasenkierteistä, säiemäistä neutriinovuota leikkaa toisensa vastakkain, niiden kierteet kietoutuvat hetkellisesti yhteen. Tästä vastakkaisten voiden törmäyksestä syntyy avaruuden alituinen elektroni- ja positroni-parien (e- ja e+) välkyntä – se aktiivinen kenttäkerros, jonka päällä valo etenee.
• Valon suljettu vastakkainen spiraalirakenne: Fotoni erottuu
tästä avoimesta, hetkellisestä virtuaalikiehunnasta rakenteensa ansiosta. Siinä
missä e- ja e+ -välkyntä on tasapainotonta ja purkautuvaa pyörteilyä, fotoni on
suljettu vastakkaisten spiraalien yhdistelmä (kaksoissuppilo). Tämä suljettu ja
symmetrinen kierre lukitsee energian vakaaksi paketiksi, joka etenee
neutriinovuon kantamana suoraviivaisesti nopeudella c.
Kuva1.
4. Kennorakenne hiukkasten kokoluokassa ja karkeutumisen hierarkia
Vasta kun laskeudutaan e- ja e+ -parien tiivistymisen ja alkeishiukkasten kokoluokkaan, kentän joustava järjestys hahmottuu kennostona (jota myös Boris Kuznetsov käytti pohdinnoissaan). Kennorakenne ei ole jäykkä kide, vaan elävä, joustava kenttäsolukko, joka syntyy tiivistyneistä säiekimpuista ja välittää hiukkastason värähtelyjä solusta toiseen.
Näin koko aineellinen todellisuus karkeutuu saumattomasti alhaalta ylöspäin yhdestä perusvirtauksesta:
• Taso 0 (Säiemäinen neutriinosäteilyvuo): Tähtien ja galaksien tuottama jokasuuntainen, suoraviivainen ja vasenkierteinen läpivirtaus, joka määrää valonnopeuden c.
• Taso 1 (Vastakkaisten voiden kohtaaminen ja valo): Vastasuuntaisten neutriinovoiden törmäyksestä syntyvä e- / e+ -välkyntä sekä suljetun vastakkaisen spiraalirakenteen omaavat fotonit.
• Taso 2 (Hiukkastason kennosto ja nukleonit): Tiivistynyt kenttäkennosto ja lukitut kolmoisspiraalit (protonit 2e+ + 1e-), jotka ovat jo niin raskaita karkeutumia, että ne taivuttavat läpivirtaavaa neutriinovuota.
• Taso 3 (Makrotaso): Alkuaineet, tähdet ja galaksien
ytimien superkvanttitilat (mustat aukot), jotka hajottavat karkeutuneen aineen
takaisin alkutekijöihinsä.
Tähän voi lopuksi todeta, että se alkeishiukkasmaailma, johon nykyään
standardimallissa aina tömätään, on lopulta tässä teoreettisessa mallissa ja
viitekehyksessä suurimmaksi osaksi erilaisia hetkellisiä ja pysymättömiä
välitiloja ja siten virtuaalitilan kuvausta. Sen merkitystä on ehkä liioiteltu,
kun verrataan sitä nyt esitettävään uuteen materia- ja hiukkasmalliin.
LUKU 2:
Kvanttigravitaation mekaaninen perusta – Protoni neutriinovuon läpäisyn
kokijana
Kolmas Kosmologia – Kirjan käsikirjoitusluonnos
Teesi: Gravitaatio ei ole aineeton aika-avaruuden kaarre, vaan mekaaninen vuorovaikutus hiukkasen ja säiemäisen neutriinovuon välillä. Protoni on kvanttigravitaation perusyksikkö.
1. Periaate: Protoni neutriinovuon läpäisyn kokijana
Luvussa 1 todettiin, että tähtien ja galaksien tuottama suoraviivainen neutriinosäteilyvuo läpäisee tavanomaisen aineen atomiverkon likimain kuin tyhjää vain. Ainoa tiheä ja pysyvästi lukittu solmukohta, joka tarjoaa tälle säiemäiselle virtaukselle todellisen mekaanisen vastuksen, on protoni (sekä neutroni, joka sisältää protonin).
• Säiemäisen neutriinovuon kohtaaminen: Kun nopeudella c etenevä neutriinovuo läpäisee protonin lukitun kolmoisspiraalin (2e+ + 1e-), protonin sisäinen kenttäjännitys pakottaa läpivirtaavat neutriinosäikeet taipumaan.
• 90 asteen kierteinen suunnanmuutos: Läpäisyn seurauksena neutriinovuon säikeissä tapahtuu jopa 90 asteen kierteinen suunnanmuutos. Vuo kääntyy kohtisuoraan kohti protonin omaa pyörimis- eli spin-akselia (sen napoja). Juuri tätä neutriinovuon mekaanista taipumista on valtavirran fysiikassa tulkittu abstraktiksi avaruuden kaareutumiseksi.
• Massan ja hitauden synty: Massa ei ole hiukkasen
sisäänrakennettu mystinen ominaisuus, vaan suora mitta protonin
kolmoisspiraalin ja neutriinovuon välisestä läpivirtausvastuksesta. Kappaleen
kiihdyttäminen vaatii voimaa, koska sen protonien kolmoisspiraalit joutuvat
puskemaan vasten kaikkialta tulevaa neutriinosäteilyvuota.
Kun hiukkanen tai kappale kiihtyy, niin läpäisyvirtaus voimistuu itse hiukkasen
laajentuessa. Syntyy uusi tasapainotila, joka selittää miksi kappale omaksuu
uuden jatkavuustilan.
2. Vetovoiman mekaaninen synty
Kun protoni suuntaa läpäisevän neutriinovuon omien napojensa suuntaiseksi kierteiseksi virtaukseksi, vierekkäisten protonien suunnatut neutriinovuot alkavat vaikuttaa toisiinsa.
Täysin samalla tavalla kuin kaksi samansuuntaista sähköjohdinta tai samansuuntaista virtausputkea väliaineessa vetävät toisiaan puoleensa, samansuuntaiset neutriinovuot luovat mekaanisen imuvaikutuksen ja vetovoiman massojen välille. Gravitaatio on siten suoraa virtausdynamiikkaa neutriinomeressä.
3. Miksi gravitaatio on näennäisesti niin heikko voima?
Tavanomaisessa aineessa (kuten kivessä, vedessä tai kaasussa) atomit ja molekyylit ovat järjestyneet kemiallisten ja sähkömagneettisten sidosten ohjaamina täysin satunnaisiin suuntiin – ikään kuin sikin sokin.
• Suuntien kumoutuminen: Koska protonien spin-akselit osoittavat tavanomaisessa aineessa eri suuntiin, niiden synnyttämät 90 asteen neutriinopoikkeutukset kumoavat suurimmaksi osaksi toisensa.
• Heikko jäännösvoima: Ulospäin näkyy vain tilastollinen jäännösvoima, jonka koemme arkipäivän gravitaationa. Kun ainetta magnetoidaan, osa ydinspineistä saadaan kääntymään samansuuntaisiksi, jolloin magneettinen voima voittaa helposti Maan gravitaation. Mustassa aukossa tämä samansuuntaisuus viedään täydelliseen huippuunsa.
4. Kvanttigravitaation skaalautuvuus ja silta gravitaatiolaseriin
Nykyfysiikka on etsinyt turhaan erillistä gravitaatiohiukkasta (gravitonia), koska kvanttigravitaation todellinen ratkaisu piilee suoraan protonin rakenteessa:
• Protoni gravitaation kvanttiyksikkönä: Jokainen protoni (ja neutroni) on gravitaation perusyksikkö. Suurten taivaankappaleiden gravitaatio syntyy suoraan näiden yksittäisten protonikohtaisten läpivirtauspoikkeutusten summautuessa massan kasvaessa.
• Kohti Luvun 3 Gravitaatiolaseria: Tämä mekanismi avaa
suoran ymmärryksen seuraavaan lukuun. Kun tavallinen gravitaatio on
satunnaisesti suuntautuneiden protonien epäkoherentti jäännösvoima, galaksin
ytimen mustassa aukossa äärimmäinen paine murtaa kemialliset esteet ja pakottaa
kaikki protonit täsmälleen samaan spin-suuntaan. Tällöin neutriinovuon
poikkeutukset summautuvat koherentiksi gravitaatiolaseriksi, joka kääntää
avaruuden nurinpäin hyperboliseksi (negatiiviseksi) pseudopalloksi.
LUKU 5:
Galaksiavaruuden dynamiikka – Pimeän aineen ja pimeän energian harha
1. Pimeän energian tarpeettomuus – Ikuinen, ei-laajeneva kosmos
Nykykosmologian suurin harharetki on oletus tyhjästä alkaneesta kertalaakin alkuräjähdyksestä ja sen jälkeen kiihtyvästä avaruuden laajenemisesta, jonka selittämiseksi on jouduttu keksimään niin sanottu "pimeä energia". Kun maailmankaikkeutta tarkastellaan Kolmannen Kosmologian mekanistisesta ja kyberneettisestä näkökulmasta, mitään pimeää energiaa ei ole olemassa, eikä kosmos laajene.
Maailmankaikkeus on ajallisesti ja tilallisesti
rajoittamaton, itseohjautuva järjestelmä. Galaksien ytimien mustat aukot
toimivat kosmisina muuntimina, jotka kierrättävät vanhaa ainetta ja luovat
supersuihkujensa kautta uutta vetyä ja protoneja.
Valon punasiirtymä pitkällä matkalla selittyy valon vuorovaikutuksella kaiken
täyttävän säiemäisen neutriinovuon kanssa, ei avaruuden venymisellä.
2. Pimeän aineen harha – Miksi Keplerin lait eivät päde galakseissa
Toinen valtavirran fysiikan hätäselitys on "pimeä aine", jota väitetään tarvittavan selittämään, miksi spiraaligalaksien ulko-osat kiertävät keskustaa paljon nopeammin kuin perinteiset kaavat ennustavat. Tämä ongelma syntyy yksinkertaisesti siitä, että galakseihin sovelletaan väärää mallia:
• Pistemäisen massan virhe: Keplerin lait ja Newtonin perusmuotoinen gravitaatio on johdettu aurinkokuntaa varten, jossa lähes kaikki massa (yli 99 %) on keskittynyt yhteen keskipisteeseen, Aurinkoon. Galaksissa massa ei ole keskittynyt vain ytimeen, vaan se on jakautunut erittäin laajalle alueelle spiraalihaaroihin, kaasuun ja tähtijoukkoihin.
• Kokonaismassan huomioiminen: Kun laskelmissa otetaan todella huomioon koko galaksin laajalle jakautunut massa ja sen yhtenäinen rakenne, ulko-osien kiertoliike ei enää vaadi näkymätöntä pimeää ainetta.
3. Rotaation tuoma gravitaation g-lisätekijä
Laajan massajakauman lisäksi galakseilla on ominaisuus, joka puuttuu lähes kokonaan yksittäisiltä planeettakunnilta: valtava, koko rakenteen kattava rotaatio ja sen tuomat gyroskooppiset ominaisuudet. Kolmannessa Kosmologiassa massan liike ja pyöriminen vahvistavat suoraan gravitaatiovaikutusta:
• Hitauden (jatkavuuden) ja massan yhteys: Liikkuvalla ja pyörivällä materialla on suurempi massan jatkavuus eli hitaus. Koska hitaus ja gravitaatio ovat saman säiemäisen neutriinovuon läpivirtausvastuksen kaksi puolta, rotaatio kasvattaa suoraan kappaleen tehollista kokonaisgravitaatiota.
• Spinien ja neutriinovuon suuntautuminen: Galaktisen materian yhtenäinen kiertoliike järjestää osan atomien ja protonien spin-akseleista samansuuntaisiksi, mikä luo gravitaatioon dynaamisen lisätekijän (g-lisätekijä).
4. Mekaaninen todiste
lähiavaruudesta:
Maan ja Kuun tasapaino
Rotaation synnyttämä gravitaation g-lisätekijä ei ole pelkkä galaktinen teoria, vaan sen toiminta on havaittavissa suoraan omassa Maa–Kuu-järjestelmässämme:
• Maan pyörimisen hidastuminen: Valtamerten vuorovesikitka hidastaa jatkuvasti Maapallon omaa pyörimisnopeutta eli rotaatiota.
• Gravitaation heikkeneminen: Kun Maan rotaatio hidastuu, sen pyörimisestä johtuva g-lisätekijä pienenee. Tämän seurauksena Maan kokonaisgravitaatio heikkenee hieman.
• Kuun radan loitontuminen: Koska Maan vetovoima heikkenee, Kuun oma ratanopeus vie sitä automaattisesti hieman ulommaksi radallaan. Kuu siirtyy kauemmas, kunnes sen keskipakoisvoima (jatkavuus) ja Maan alentunut gravitaatio ovat jälleen täydellisessä tasapainossa.
5. Yhteenveto: Autopoieettinen ja kyberneettinen kaikkeus
Kolmas Kosmologia sulkee ympyrän alimmasta tasosta ylimpään ilman ainuttakaan tarpeetonta lisäkenttää tai pimeää mysteeriä. Tähtien ja galaksien tuottama säiemäinen neutriinovuo luo e- ja e+ välkynnän ja valon alustan. Aineessa protonien kolmoisspiraalit poikkeuttavat tätä vuota 90 astetta synnyttäen gravitaation. Tämä on kuvaus, jossa protonit ja neutronit ovat kvanttigravitaation ”kvantteja”, jotka voivat yhtyä ja skaalautua lähes loputtomesti kosmoksen massaolioiden eriasteisissa muodostumissa.
Galaksien ytimissä nämä voimat koheroituvat
gravitaatiolaseriksi ja kääntävät avaruuden pseudopalloksi, joka luo
supersuihkuissaan uutta materiaa. Ja lopulta pyörivien galaksien rotaatio ja
g-lisätekijä pitävät suuret rakenteet dynaamisessa tasapainossa. Kaikkeus on
elävä, itseään uudistava ja autopoieettinen kokonaisuus.
On tärkeää huomata, että pseudopallo on tavallaan nurinkääntynyttä avaruutta,
jossa säteilykin suuntautuu sisäänpäin ja sieltä myös kohti pseudopallon
suippenevia ja supistuvia napoja, joista tapahtuu uudelleen muodostuneen ja
”tuoreen” vedyn ja muun materian paluu galaksien ja tähtien materiaksi ja niin
tuo kiertokulku voi jatkua kuten kosminen kybernetiikka edellyttää.
KOLMAS KOSMOLOGIA – Universumin kyberneettinen kiertokulku
LUKU 6: Laajemman avaruuden "pimeät harhat" ja kosmoksen realistinen kokonaiskuva
Teesi: Nykyaikaisen
kosmologian tarve turvautua näkymättömään "pimeään energiaan" ja
"pimeään aineeseen" on suora seuraus siitä, että maailmankaikkeutta
tarkastellaan virheellisesti tyhjiönä, jossa gravitaatio on pelkkä staattinen
ja passiivinen vetovoima. Kun kosmos sen sijaan ymmärretään elävänä,
neutriinovuon ja materian autopoieettisena kiertokulkuna, kaikki suuren
mittakaavan havainnot – kosmisesta taustasäteilystä punasiirtymään ja
galaksijoukkojen rakenteisiin – selittyvät loogisesti ja realistisesti ilman
yhtäkään matemaattista hätäpaikkaa.
1.
Modernin kosmologian matemaattinen harha: Miksi
pimeät komponentit keksittiin?
Valtavirran tähtitiede ajautui 1900-luvun lopulla syvään selityskriisiin. Kun kaukaisista galakseista tulevan valon punasiirtymää ja galaksijoukkojen liikkeitä mitattiin tarkemmin, havaittiin, etteivät perinteiset painovoimayhtälöt täsmänneet. Sen sijaan, että fyysikot olisivat tarkistaneet perusoletuksiaan – kuten oletusta tyhjästä avaruudesta ja siitä, että valo etenee ilman väliaineen vuorovaikutusta – he valitsivat matemaattisen oikotien. Yhtälöihin lisättiin tuntemattomia muuttujia, joille annettiin nimeksi "pimeä aine" ja "pimeä energia".
Tämän seurauksena
nykykosmologia väittää, että peräti 95 prosenttia koko maailmankaikkeudesta
koostuu jostakin täysin tuntemattomasta, havaitsemattomasta ja kokeellisesti
todentamattomasta aineesta ja voimasta. Tieteellisen realismin näkökulmasta
tällainen malli ei ole selitys, vaan kirjanpidollinen tasausluku: yhtälöt
saadaan täsmäämään vain keksimällä tyhjästä puuttuva massa ja työntövoima.
Kolmas Kosmologia hylkää tämän tieteellisen taantumuksen ja palauttaa
fysiikkaan syy-seuraussuhteet.
2.
Punasiirtymän ja "pimeän energian" todellinen syy: Valon ja neutriinovuon vuorovaikutus
Väite maailmankaikkeuden kiihtyvästä laajenemisesta – ja sen moottoriksi keksitystä pimeästä energiasta – perustuu yksinomaan kaukaisista galakseista ja supernovista havaitun valon punasiirtymään. Nykyfysiikka olettaa jääräpäisesti, että punasiirtymä johtuu lähes pelkästään Doppler-ilmiöstä eli siitä, että galaksit pakenevat meistä valonnopeutta lähestyvällä vauhdilla tyhjän tilan venyessä.
Kun ymmärretään Luvussa 1 määritelty perusta, totuus on huomattavasti yksinkertaisempi ja mekaanisempi:
• Valo ei etene tyhjiössä, vaan fotonit (suljetut vastakkaiset spiraalirakenteet) ratsastavat säiemäisen neutriinosäteilyvuon ja hiukkastason kennoston päällä.
• Kun valoaalto matkaa miljardeja valovuosia galaksienvälisen avaruuden halki, se kohtaa jatkuvasti vastasuunnista tulevia neutriinovuon virtauksia, e⁻/e⁺-välkyntää sekä laajojen gravitaatiokenttien poikkeutuksia.
• Tämä pitkäkestoinen vuorovaikutus väliaineen kanssa aiheuttaa fotonin spiraalirakenteessa hienovaraista energian luovutusta ja värähtelytaajuuden loivenemista (aallonpituuden venymistä), jonka me havaitsemme kaukaisessa päässä punasiirtymänä.
Punasiirtymä ei siis
todista, että avaruus räjähti tyhjästä tai repeää kappaleiksi pimeän energian
voimasta. Se on suora mittari sille matkalle ja kenttätiheydelle, jonka valo on
kulkenut tähtien ja galaksien välisessä elävässä neutriinomeressä.
3. Kosminen mikroaaltotaustasäteily: Elävän
kosmoksen peruslämpö, joka perustuu loputtoman laajan kosmoksen keskitiheyden
määräämään taustavaloon. Voi sanoa myös, että cmb on sellainen neutriinomeren
pinta, jota alemmaksi säteilyn entrooppinen jäähtyminen ei voi alentua ja sen
alkuperä on äärettömän laajan kosmoksen kaikkiallinen galaktinen säteily. Se ei
siis ole minkään kuvitellun alkuräjähdyksen jäännöshehku.
Alkuräjähdysteorian keskeisimpänä todisteena
pidetään kaikkialta avaruudesta tasaisesti saapuvaa kosmista
mikroaaltotaustasäteilyä (noin 2,7 kelviniä). Sitä kutsutaan muinaisen
alkuräjähdyksen jäähtyneeksi jälkihehkuksi. Tuo on luomistarinan versio, ei
muuta. Oikeammin voi sanoa, että taustasäteily on juuri sitä ”äärettömyyden
hehkua”, jota H. Olbers aikoinaan kaipasi äärettömyyden todisteeksi.
Kolmannen Kosmologian realistisessa mallissa tälle säteilylle on myös täysin
luonnollinen, nykyhetken ylläpitomekanismi. Maailmankaikkeutta täyttää jatkuva,
jokasuuntainen neutriinosäteilyvuo sekä vastakkaisten neutriinojen kohtaamisesta
syntyvä e⁻/e⁺-parien kiehunta
ja näiden virtuaalikennojen perusvärähtely.
Kun miljardien galaksien ytimien ”gravitaatiolaserit” kierrättävät materiaa ja
purkavat uutta ainetta supersuihkuina avaruuteen, tämä ikuinen dynaaminen koneisto
ylläpitää koko kosmoksessa tasaista termodynaamista perusjännitystä ja
taustakohinaa. Taustasäteily ei ole kaukaisen menneisyyden kuollut kaiku, vaan
ikuisesti toimivan, autopoieettisen universumin normaali käyntilämpötila, jolla
on loputtoman jatkumon taustaluonne. Toisaalta se on myös äärettömiin jatkuvan
galaksiavaruuden valon entrooppisen jäähtymisen lopputila.
4. Galaksijoukkojen rakenne ja kosminen verkko
ilman pimeää ainetta
Kun tarkastellaan laajempaa avaruutta galaksien yläpuolella, havaitaan, että galaksit eivät ole jakautuneet tasaisesti, vaan ne muodostavat valtavia filamenteiksi kutsuttuja nauhoja, seinämiä ja solmukohtia, joiden väliin jää tyhjemmiltä näyttäviä aukkoja (kosminen verkko). Valtavirran kosmologia väittää, että nämä rakenteet pysyvät koossa vain näkymättömän pimeän aineen muodostamien "kaivojen" ansiosta.
Tämäkin ilmiö selittyy täysin ilman pimeää ainetta, kun yhdistämme Luvun 2 neutriinovuon vetovaikutuksen ja Luvun 5 rotaatiodynamiikan:
• Samansuuntaisten neutriinovoiden vetovoima: Aivan kuten yksittäisten protonien suuntaamat neutriinovuot vetävät toisiaan puoleensa samansuuntaisten sähköjohtimien tavoin, myös kokonaisten galaksien ja niiden ytimien gravitaatiolasereiden synnyttämät valtavat aksiaaliset neutriinovuot ja supersuihkut kytkeytyvät toisiinsa pitkillä etäisyyksillä.
• Rotaation g-lisätekijä suuressa mittakaavassa: Galaksijoukot eivät ole paikallaan seisovia kappaleita, vaan niillä on valtava kiertoliike ja gyroskooppinen jatkavuus (hitaus). Tämä liikkuvan materian tuoma gravitaation lisätekijä sitoo galaksijoukot yhteen huomattavasti voimakkaammin kuin pelkkä lepomassaan perustuva Newtonin tai Keplerin laskenta olettaa.
• Kosmisen verkon synty: Galaksien ytimien
pseudopallorakenteet toimivat kuin kosmiset magneetit ja virtausohjaimet, jotka
järjestävät ympäröivän aineen ja neutriinovuot luonnollisiin virtauksiinsa,
sekä niiksi solmukohdiksi – eli juuri siksi kosmiseksi verkoksi, jonka
teleskoopeilla havaitsemme.
5.
Yhteenveto:
Kertalaakin maailmasta elävään uudistuvaan kokonaisuuteen
Kun hylkäämme pimeän aineen, pimeän energian,
pistemäiset singulariteetit ja tyhjästä syntyneen alkuräjähdyksen, tilalle
avautuu ehjä, mekaanisesti ymmärrettävä ja looginen todellisuus.
Maailmankaikkeus ei ole matemaattinen illuusio, josta 95 prosenttia on piilossa
ihmisen ymmärrykseltä.
Sen sijaan kosmos on ikuinen, itseään säätelevä ja uusiutuva järjestelmä: tähtien ja galaksien tuottama neutriinosäteilyvuo ylläpitää valon kulkua ja synnyttää hiukkasten perusrakenteet; protonien 90 asteen kenttäpoikkeutus ja rotaation g-lisätekijä sitovat aineen tähdiksi ja galakseiksi; ja lopulta galaksien ytimien gravitaatiolaserit muuntavat luhistuneen aineen pseudopallogeometrian avulla takaisin uudeksi vedyksi. Mitään ei synny tyhjästä, eikä mitään katoa olemattomiin – kaikki kiertää yhden ja saman luonnonlogiikan mukaisesti.
Mika Kovin 20.11.2026
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Odotan kiinnostuksella...