KOLMAS KOSMOLOGIA 26

KOLMAS KOSMOLOGIA 26 

Blogi 26

GRAVITAATION JA MASSAN TAUSTA ON  NEUTRIINOKENTTÄ

Neutriinosäteily on kaikkialla kosmoksessa tapahtuvan materian muutosprosessin seurausta. Tuo muutosprosessi on kosmisen kiertokulun itseohjautuvan toiminnan olennainen osa.
Neutriinosäteily on perustaltaaan suoraviivaista ja se antaa valolle sen suoraviivaisen kulun kosmisen alustan. Neutriinokenttä on Planck hienorakennekenttä. Se on kosmisessti alin taso, joka muodostaa ikään kuin kosmisen merenpinnan.

Neutriinokentän olemukseen kuuluu, että se luo itsestään koostuvia kvanttirakenteita.
Näitä ovat elektronit ja positronit, joista puolestaan yhdistelmänä syntyvät valon fotonit.
-- Yksi elektroni koostuu noin puolesta miljoonasta -- miljoonasta neutriinosta.  
Fotonit ovat yhtyneitä elektronin ja positronin kvantittuneita rakenteita, joilla on nopeutensa C, joka on sama kuin neutriinokentän oma sisäinen nopeus.

NEUTRIINON JA PROTONIN VUOROVAIKUTUS LUO MASSAN

Neutriinosäteily on perustaltaan suoraviivaista, paitsi kun protonit poikkeuttavat sitä.
-- Tästä poikkeutuksesta johtuu gravitaatio, joka on protonikohtaista sen rakenteesta johtuen.
-- Tätä poikkeutusta Einstein kutsui ”kaarevuudeksi” ja siis gravitaation kaareuttavan avaruutta.
-- Mitä enemmän ainetta on koossa – sen enemmän avaruus sen ympärillä kaareutuu.
-- Se miksi tästä syntyy vetovoimaa massojen välille johtuu siitä, että protonit suuntaavat
    neutriinosäteilyä oman spin-akselinsa – eli napojensa suuntaan. Niinpä siinä tapahtuu jopa   -  90 asteen kierteinen suunnanmuutos.

Tästä syntyy se heikko – protonikohtainen voima – joka voi aineen kasaantuessa muuttua         valtaisaksi vetovoimaksi, kuten tähdissä ja varsinkin mustissa aukoissa tapahtuu.

Musta aukkojen tila syntyy, kun protonikohtaiset ”mini pseudopallot” yhtyvät. Tällöin nuo jopa säännöllisesti galaksien ytimissä esiintyvät painovoimakeskittymät muuttuvat kokonaan yhtyneiksi pseudopallorakenteiksi.
Tuo yhtynyt pseudopallorakenne on materian ja neutriinokentän yhteistoiminnan perusta. Se on voimatekijä, joka mahdollistaa – ja toteuttaa materian kosmisen itseohjautuvan kiertokulun.
-- Se on koko KOSMISEN KIERRON perusta, jonka saavat aikaan ENTROPIAN ja GARVITAATION yhteispeli galaksiavaruudessa.

ALKUAINEIDEN JAKSOLLINEN JÄRJESTELMÄ

JAKSOLLINEN JÄRJESTELMÄ syntyy tarpeesta luoda ja ylläpitää materian kosmista olemassaoloa tähdissä ja galakseissa niin, että havaitsemamme maailmankaikkeus voisi toimia kaikissa lukemattomissa asteissaan ja muodoissaan.
-- Tätä kokonaisuutta voi hyvällä syyllä kutsua materian kyberneettisen kiertokulun itseohjaavaksi ja autopoieettiseksi järjestelmäksi.


 PROTONIEN LUOMINEN

Protonin rakenne on sellainen, että se koostuu 2 positiivisesta ja 1 negatiivisesta ”elektronista” tai e-hiukkasesta. Sen rakenteen mahdollistaa se, että se syntyy
MUSTA-AUKOSSA, jossa giganttinen paine saa kaksi ’positronia’ yhdistymään niin sanotuksi kaksoseksi (joiden väljä analogiaa löytyy kiderakenteiden ’kaksosista’).

Tällöin, jotta protoni saisi sen pysyvän kiinteän rakenteen, nuo 2 positiivista e-oliota lukitaan yhteen yhden suurienergisen e miinus olion avulla. Kun tuo kaksostila on saavutettu ja lukittu ja nepparoitunut pysyväksi, se tekee protoneista lähes "ikuisia".

Mutta jotta syvempi jaksollinen järjestelmä voisi syntyä, tarvitaan protonitila, joka on neutraali, ja jolla on kyky toimia protoneja yhteen sitovana ’vaihtotekijänä’. Näin on synnytetty neutroni, joka on protonin ja elektronin ’löyhä’ yhdistelmä.

NEUTRIINOKENTÄN KVANTTIRAKENNE.

Kun muistetaan, että jo Mendelejev halusi ottaa etteri käsitteen osaksi jaksollista järjestelmää, niin nykytiedon pohjalta on mahdollista kuvata koko universumia koskeva yleinen ”materian kvanttijärjestelmä”.

Edellä on jo esitetty alustavasti kuinka neutriinokentän kvanttirakenteesta syntyy aineen perusta protonin ja elektronin, sekä fotonien muodossa. Nyt tarvitaan aineen välittävä rakennemuoto – ennen tähtien ja galaksien rakenteiden selvitystä. Ja tuo muoto on juuri ”alkuaineiden jaksollinen järjestelmä”.

KOSKA JAKSOLLINEN JÄRJESTELMÄ on jo sinänsä tuttu ja tunnettu, ei tässä ole aihetta siihen enempää puuttua.
Kun toisaalta tähtien synty ja kehitystapahtumat ovat myös jo kohtuullisen hyvin tiedossa, voidaan hyvin perustein tarkastella astrofysikaalisesti itse loputtoman galaksiavaruuden olemusta ja sen tieteellistä problematiikkaa.

GALAKSIAVARUUDESTA puhuttaessa on päällimmäiseksi noussut niin sanottu ”pimeän aineen” ongelma. Onko kyse todellisesta vai näennäisestä? Sitä nyt pohtimaan..

ENSIN on todettava, ettei mitään "pimeää energiaa" ole olemassa. Kosmos ei laajene. Ja pimeästä materiasta - tai sen puutteesta - puhuttaessa on huomioitava seuraavat seikat:

 1. Keplerin lait eivät sovellu, kun otetaan koko galaksin massaa huomioon. Kun se on tehty, ei galaksien ulko-osien kiertoliike enää vaadi muuta selitystä.
On täysin selvää, että galaksien massa ei ole keskittynyt Aurinkokunnan tavoin vain sen keskustaan. Galakseissa massat ovat hyvin laajalla alueella sen rakenteissa. Lisäksi galaksien massoilla on rotaatio ja gyroskooppisia ominaisuuksia, joita planeettakunnilla ei juurikaan ole.

2. Todettakoon myös se, että galaktisen materian rotaatio lisää gravitaation vaikutusta. Tämä liittyy siihen, että liikkuvalla materialla on enemmän massan jatkavuutta eli hitautta, joka on suoraan verrannollista gravitaatioon ja siten kokonaismassaan.

3. Gravitaaiolla on lisätekijä, joka johtuu massojen rotaaiosta. Tästä on esimerkkinä sekin, että Maan rotaatio hidastuu vuorovesikitkan takia. Tällöin Maan gravitoiva voima pienenee ja se loitontaa vastaavasti Kuun rataa, koska Kuun on tasapainotettava tuo Maan vetovoiman heikentyminen. Se tapahtuu niin, että Kuun oma vauhti vie sen hieman ulommaksi radallaan. Ja näin on tuo g-lisätekijä jälleen tasapainossa Maan gravitaation suhteen.

MK 24.9.2025.